Miten vapautin itseni egosta 7 päivässä

Jeff Foster – Miten vapautin itseni egosta 7 päivässä (ja sinä voit myös)

Pohjimmiltaan meille opetetaan, että emme luottaisi itseemme.
Meille opetetaan pelkoa. Se ei tule meille luonnollisesti, mutta meitä opetetaan olemaan luottamatta henkilökohtaisiin, suoriin, ensikäden, yksityisiin kokemuksiin.
Vähän yli 20-vuotiaana elämästäni oli tullut sietämätöntä. Olin niin täynnä pelkoa ja vihaa ja puhdasta itsevihaa. Pelko, kammottava elämän pelko ja muiden ihmisten pelko ja vietin suurimman osan elämästäni makuuhuoneessani noin 25-vuotiaaksi. Ja sitten minusta tuli henkinen etsijä. Etsin tätä juttua, jota kutsutaan valaistumiseksi.
Henkisenä etsijänä sinulla on, sinulla voi olla kaikenlaisia kokemuksia. Kokemuksia autuudesta, hurmiosta, syviä oivalluksia. Kokemuksia valon näkemisestä, matkustamisesta eri maailmoihin, tuon ja tämän muuntautumisesta.
Aloin huomata, että kaikki kokemukset olivat väliaikaisia, mikä masensi minua entistä enemmän. Jopa kaikkein autuain, kaikkein autuain, orgastinen henkinen kokemus tuli ja meni. Mietin, mikä minussa on vikana, miksi en voi pitää kiinni siitä. Haluan sen orgastisen henkisen kokemuksen uudelleen. Miksi se meni? Eli jälleen yksi itsevihan ajatus: ”Mikä minussa on vikana? Miksi en pysty säilyttämään kokemusta? Mikä minussa on vikana?”
Luulen, että se meni suoraan ytimeen. Aloin ymmärtää, että se oli se harha, jota oli elänyt koko elämäni, että minun pitäisi pystyä kontrolloimaan ajatuksiani ja tunteitani.
Jossain vaiheessa väsyin totaalisesti siihen yritykseen tulla valaistuneeksi, tulla täydelliseksi, pohjimmiltaan siihen, että yritin olla jotain, olla jotain mitä en ole. Se oli loppujen lopuksi niin uuvuttavaa, kun yritin olla joku jota en ole. Monella eri tavalla olen tehnyt sitä koko elämäni, käytin jopa henkisyyttä. Yritin tulla täksi valaistuneeksi olennoksi. Halusin olla valaistunut. Halusin olla erityinen. Erityinen, valaistunut minä. Erityinen, valaistunut minä, joka ei ollut minä. Se oli erittäin ovelaa. Halusin olla vapaa egosta. Ja ego olisi erittäin tyytyväinen siihen, jos se olisi niin. Ja ego pystyisi kirjoittamaan kirjan, miten vapautin itseni egosta. Miten vapautin itseni egosta 7:ssä päivässä. Ja sinä voit myös. Seuraa vain minua.
Halusin muuntaa mielen. Halusin pysäyttää mielen. Tosin se oli vain mieli joka halusi pysäyttää mielen. Ja mieli joka halusi muuntaa mielen ja sitten kirjoittaa kirjan: ”Minä muunsin mielen – ja sinä voit myös.” Eli se kaikki kävi hyvin raskaaksi.
Jossain vaiheessa koko homma vain luhistui. Kysymys: miten pääsen sinne, muuttui kysymykseksi: miten voin vaikuttaa itseeni tai miten voin tulla joksikin muuksi. Minusta tuntuu, että se kysymys: ”miten voin tulla joksikin muuksi?” on kulkenut matkassa siitä asti kun synnyin.
Se on ollut minussa hyvin varhaisista vuosista alkaen: ”Tulla joksikin muuksi. Tulla joksikin muuksi.” Ja jopa henkisinä etsijöinä me edelleen jäämme kiinni siihen, tulla joksikin muuksi.
Jossain vaiheessa koko touhu kävi uuvuttavaksi minulle: ”En halua olla jotain muuta.” Olen väsynyt, en halua olla mitään muuta. En halua olla jotain muuta. Haluan olla kuka olen. En halua olla jotain muuta.
Haluan olla kuka olen, mutta kuka helkkari minä olen? En oikeastaan ennen ollut kysynyt sitä kysymystä. Minulla oli liian kiire olla jotain muuta.
Siinä vaiheessa toinen mahdollisuus alkoi tulla läpi. Mahdollisuus itseni arvostamiseen, syleilyyn juuri sellaisena kuin olen.
Aloin oikeastaan ymmärtää, että sen sijaan, että yritin päästä eroon ajatuksista ja tunteista, päästä eroon pelosta, päästä eroon epäilyksestä, päästä eroon surusta tämä kysymys tuli – mitä helvetin vikaa surussa on? Mitä helvetin vikaa siinä on? Mitä helvetin vikaa epäilyssä on? Mitä helvetin vikaa on pelossa? Koko eliniän olin uskonut, että ajatusteni ajattelemisessa ja tunteideni tuntemisessa oli ollut jotain vikaa. Se kysymys tuli mieleeni kuin valopallo. Mitä vikaa kokemuksessani oikeastaan on?