Lopputuloksena on kaikkien tasapeli

"Ei tämä ole mikään kilpailu vaan elämää. Ei ole mitään maaliviivaa eikä voittajia tai häviäjiä. Tätäkin sinun kannattaa ajatella. Lopputuloksena on kaikkien tasapeli. Tule taas pakeilleni muutaman päivän kuluttua ja kerro, mitä mieleesi on tullut.
Sarah työstää samaa väärinkäsitystä kuin kaikki muutkin. Hän uskoo -noin yleisesti ottaen-  että jotakin on vialla tai väärin ja että hän voi korjata sen. Se, mikä tuo jokin on, mikä siinä on vialla ja miten sen voi korjata, vaihtelee ihmisistä toiseen, mutta peruskuvio on sama; totuus kuitenkin on, ettei mikään ole oikeasti väärin. Mikään ei ole koskaan väärin eikä mikään voi ollakaan väärin. Siinäkään ei ole mitään väärää, että ajattelee jonkin olevan väärin. Vääryys ei vain ole mahdollista. Kuten Alexander Popo kirjoitti: "Eräs tosiasia on selvä - kaikki mikä on, on oikein." Vääryys on vain katsojan silmässä eikä missään muualla. 
Vääryyden havaitseminen on kuitenkin aivan välttämätöntä ihmiselon jatkumiselle niin kuin on erillisyyden harha ja vapaan tahdon olemassaolokin. Draamassa pitää olla konflikti - ellei ole konfliktia, ei ole draamaakaan. Ellei jokin ole vialla, mitään ei täydy korjatakaan, mikä merkitsee sitä, ettei mitään tarvitse tehdä. Ei tarvitse kurottaa korkeuksiin tai sukeltaa syvyyksiin. Omaisuutta ja valtaa ei tarvitse kerätä. Tulevia sukupolvia ei tarvitse siittää. Taidetta ei tarvitse tehdä tai pilvenpiirtäjiä rakentaa. Sotia ei tarvitse käydä. Uskontoja ja elämänkatsomuksia ei tarvitse keksiä. Hampaita ei tarvitse harjata.
"Usko siihen, että jotakin on vialla, on tuli ihmiskunnan persuksen alla", muotoilen asian Sarahille.
Ei vääryys tietenkään ole ihan kokonaan keksittyä. Tietty määrä oikeaa ja väärää on viritetty ihmisen koneeseen. Nälkä on väärin ja syöminen on oikein, selibaatti on väärin ja siittäminen oikein, kipu on väärin ja mielihyvä on oikein ja niin edelleen.
Mutta nämä ovat kaikki biologisesti ohjautuvia asioita, jotka pätevät vain fyysiseen organismiin ja joista piittaamattomuus saattaa johtaa entistä suurempaan tukalaan oloon ja mahdollisesti kuolemaan.
Missä fyysisen organismimme ulkopuolella sitten on vääryyttä? ilmeinen vastaus kuuluu: ei missään. Mutta jos tässä koko olemassaolemisen jutussa on oltava jokin dramaattinen elementti, jotta se tuntuisi mielenkiintoiselta, tarvitaan konflikteja, ja niin keitokseen täytyy lisätä keinotekoinen vääryys: pelko.
Sisäisen onttouden pelko. Sisäisen valkoisen aukon pelko. Olemattomuuden pelko.
Itsettömyyden pelko.
Itsettömyyden pelko on kaikkien pelkojen äiti, pelko johon kaikki muut pelot perustuvat. Mikään pelko ei ole niin vähäpätöinen, etteikö sen ytimessä olisi olemattomuuden pelko. kaikki pelko on pohjimmiltaan olemattomuuden pelkoa.
"Entä mitä muuta valaistuminen on, kuin hyppy olemattomuuden kuiluun", kysyn Sarahilta.
Hän ei vastaa.
Huolimatta siitä, millaiset kasvot pelolla on, se ohjaa niin yksilöitä kuin koko ihmiskuntaa lajinakin. Ihmiset ovat yksinkertaisesti sanottuna pelko-olentoja. Tuntuu ehkä houkuttelevalta sanoa, että meissä on yhtä paljon järkeä ja tunnetta tai saman verran oikeaa ja vasenta aivopuoliskoa, mutta näin ei ole. Me olemme ensisijaisesti tunneolentoja ja tärkein tunteemme on pelko.
"Eikö olekin hauskaa", kysyn Sarahilta, joka tässä vaiheessa näyttää aika pöllähtäneeltä.
En pyydä oppilaitani määrittelemään sitä, mistä he ovat tulossa ja minne he ovat menossa, siksi, että kaipaisin näitä tietoja itse jotenkin, Tai edes siksi, että haluaisin heidän selvittävän asian itselleen. Haluan heidän vain tarkastelevan uudelleen nykyistä suuntaansa, sillä jos kohtalo tai sallimus on tuonut heidät minun luokseni kuulemaan tällaisia asioita, äkillinen suunnanmuutos saattaa myös todennäköisesti seurata, Ja tätä varten täytyy ensin selvittää nykyinen suunta."

Jed McKenna