tiistai 22. marraskuuta 2016

Itsensä rakastamisen parantava voima

"Emme koe itseämme kauniiksi emmekä kykene rakastamaan itseämme. Pulmallista tilannetta parantaaksemme kehittelemme itsellemme erilaisia sijaistoimintoja, mutta saamme aikaan vain lisää paineita. Pyrimme mielyttämään muita, jotta he rakastaisivat meitä. Yritämme osoittaa muille olevamme älykkäitä, vaikka emme sitä itse uskokaan. Koemme itsemme jollain lailla vajaiksi siksi, että olemme kadottaneet yhteyden omaan sisäisen kauneutemme lähteeseen, alkuperäiseen olemukseemme. Yritämme epätoivoisesti löytää ulkopuoleltamme sitä, mikä meistä sisäisesti puuttuu.
Haluamme olla ulkoisesti kauniita ja viehättäviä, mutta tämä ei ole muuta kuin heijaste siitä, että janoamme oman sisäisen kauneutemme kokemista. Haluamme jälleen rakastaa itseämme. Mikään dieetti tai liikunta ei tuota meille pysyvää onnea, jos meiltä puuttuu rakkaus itseämme kohtaan. Voimme käyttää mitä kauneimpia vaatteita ja ihanampia hajuvesiä, mutta nämä eivät auta meitä löytämään omaa kauneuttamme, jota kaipaamme. Ellemme löydä omaa sisäistä kauneuttamme, ulkoisella kauneudellamme ei ole mitään pohjaa eikä perustaa. 
Se on yhtä hauras kuin hiekkalinna.
Olen tavannut vuosien varrella ihmisten kanssa työskennellässäni monta vaatemallia. Hämmästyttävää on ristiriita, joka vallitsee heidän ulkoisen kauneutensa ja sisäisen itseensä suhtautumisen välillä. He tuntevat itsensä usein arvottomiksi ja rumiksi ja vertailevat jatkuvasti itseään toisiin naisiin sekä kritisoivat omaa vartaloaan enemmän kuin muut."
-Devapath


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti