Monet näistä seikoista ovat toki varsin jaloja päämääriä. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä itsesi rakastamisen tai oman arvosi kanssa.
Rakkautesi itseäsi kohtaan ja arvosi ihmisenä tulevat siitä, mikä olet, eivät siitä mitä teet. Sinun ei tarvitse täyttää mitään ehtoja. Voit tehdä elämässäsi kaiken kuinka huonosti tai hyvin tahansa eivätkä arvosi ihmisenä tai rakastettavuutesi muutu miksikään. En voi kylliksi painottaa tätä.
Hyvä vertauskuva tämän seikan ymmärtämiseksi on kuvitella, että on juuri saanut lapsen. Täytyykö lapsesi tehdä asialle jotakin ansaitakseen ihmisarvonsa? Tuleeko hänen näyttää tietynlaiselta? Eikö elämän kipinässä ole synnyinarvo? Tietenkin lapsi on arvokas ja rakastettava. Ja eivätkö vanhemmat edelleenkin rakasta lasta tämän varttuessa, vaikka lapsi joutuisikin hankaluuksiin tai reputtaisi kirjoituskokeessa ensimmäisellä luokalla?
Asian ydin on se, että lapsen sielu ja hänen käytöksensä ovat kaksi eri asiaa. Sielu on arvokas ja rakastettava. Käytös ei välttämättä aina ole sitä. Tämä erottelu on tuiki tärkeää tehdä niin itsensä kuin muidenkin suhteen.
Viedäkseni tätä analogiaa askelen eteenpäin: sinä olet Jumalan lapsi. Hän on sinut synnyttänyt. Hän rakastaa sinua aivan samoin kuin sinä rakastaisit omaa lastasi. Hän rakastaa sinua yhä edelleen, vaikka tekisitkin virheitä maapalloksi kutsutussa henkisessä koulussa.
Sinun tulee rakastaa itseäsi samoin kuin Jumala rakastaa sinua ehdoitta! Jeesus sanoi: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Hän ei sanonut, että sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi mutta vihata itseäsi.
Voit päätellä sen, missä vaiheessa henkistä tietäsi olet kulkemassa tutkimalla sitä, miten syvästi rakastat lähimmäistäsi ja ITSEÄSI."
VOIMALAUSE: "Minä olen kaikkien asenteideni, tunteideni ja käytöstapojeni alkuvoima ja herra."
Dr. Joshua David Stone, sielupsykologia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti