Ego kaappaa ihmisen ylevimmät ulottuvuudet ja tekee niistä välineitä itselleen. Keskiössä ei tällöin ole Jumala vaan ihminen. Armon tilalle astuvat uskonnolliset vaatimukset, laki ja säännöt korvaavat vapauden ja rakkauden. Uskon tilalle asettuvat uskomukset, lupausten tilalle vaatimukset. Jumalan hyvyyden korvaa ihmisen omahyväisyys, pyhyyden tilalle astuu tekopyhyys. Kaikki näyttää silti hyvältä ja moitteettomalta, aivan kuin kyseessä todella olisi aito hengellisyys eikä ihmisen itse tekemä uskomusjärjestelmä.
Kun lukee evankeliumeita, ei voi välttyä huomaamasta, että juuri tämänkaltaisen uskonnollisuuden edustajat olivat Kristuksen ensisijaisia vastustajia. Kristus korotti huorat, juopot ja valehtelevat veronkerääjät valtaapitävien ja moitteettomien ohitse. Kristus oli radikaali, hän käänsi vallinneen arvojärjestyksen päälaelleen ja teki pienestä suuren, heikosta vahvan, syntisestä armahdetun. Hän kohotti viimeiset ensimmäisiksi, ensimmäiset viimeisiksi ja nosti synnintunnon arvokkaammaksi kuin moitteettomuuden. Hän osoitti palvelemisen valtaa arvokkaammaksi ja kohotti nöyryyden omahyväisyyden yläpuolelle. Hän piti ihmistä tärkeämpänä kuin uskonnollisia lakeja ja rakkautta uskontoa suurempana."
"Sanoessaan, että Isä ja Minä olemme yhtä, hän tiesi tekevänsä juutalaisten lainoppineiden ja hurskaiden silmissä suurimman mahdollisen rikoksen. Sillä mikään ei olisi voinut olla loukkaavampaa kuin puhua itsestään Jumalan poikana kansalle, joka piti Jumalan nimeä niin pyhänä, ettei ihminen saanut lausua sitä ääneen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti