maanantai 22. helmikuuta 2016

Viikonlopun viboja!



"Kun ryhtyy muuttamaan suhdettaan Yhdentyneeksi ihmissuhteeksi, on hyvä pitää mielessä, että kyseessä on radikaali suunnanmuutos kohti tuntemattomia vesiä. Koska päämäärämme on nyt saavuttaa pysyvä ja muuttumaton Rakkauden tila, jota kukaan tai mikään ei voi mitenkään uhata, meidän on työstettävä pois kaikki egon puolustusmekanismit, mukaan lukien tekosyyt, projisointi, kieltäminen, katkeruus, vastahyökkäys ja puutteenalaisuus. Jos todella haluamme saavuttaa syvän ja ikuisen Rakkauden, meidän on oltava valmiita poistamaan kaikki esteet Rakkauden tiedostamisen tieltä sekä muissa että itsessämme. Tämä merkitsee sen ymmärtämistä, että todellinen läheisyys on paljon enemmän kuin pelkkää seksiä tai fyysistä ja emotionaalista yhteenkuuluvuutta.
Aito läheisyys alkaa siitä, että opimme luopumaan puolustelunhalusta. Avautumalla ja uskaltamalla olla rohkea ja haavoittuva kumppanimme edessä voimme löytää tien Rakkauteen. Näin saavutamme myös itsetuntemusta ja opimme rakastamaan itseämme. Opimme niin ikään luottamaan itseemme ja Alkulähteeseen. Kestävä ja aito läheisyys syntyy siitä, että opimme tuntemaan oman todellisen luontomme. Useimmat meistä kuitenkin jumiutuvat kierteeseen, jossa etsitään lyhytaikaista fyysistä ja emotionaalista läheisyyden tunnetta seksistä. Kuvittelemme virheellisesti, että tälläiset kohtaamiset toisen ihmisen kanssa voisivat tuoda meille sen läheisyyden, jota kaipaamme, mutta ne eivät voi jatkuvasti toda meille sitä, mikä meidän on löydettävä omasta itsestämme. Tämän takia me koemme, että rakkaus toista kohtaan alkaa ajan myötä hiipua."

Vie minut totuuteen-vapaaksi egosta

 


Mepä pöhköpäiden viikonloppu: lahtikierrosta, yö ja aamu saunomista, ulkoilua, punaviinin nauttimista (sivistyneesti), dokkarin tsekkausta, nauramista, hyvän ruuan nauttimista ja ties minkä nauttimista. Ihan perus hienoo menoo <3 <3

Vakava lukuhetki
5 pennin huumoria
Mosh love baby <3 <3
Olipa harvinaisen hyvää punaviiniä
Olipa harvinaisen hyvät vihikset <3
Olipa harvinaisen synkähkö dokkari
Olipa harvinaisen rauhallista oloa ja eloa
Olipa harvinaisen raikasta reippailua luonnossa. Etsi kuvasta sydän...;-)
Rakkaan tekemää suklaata <3 <3
Mushroom Coffeeta meikkiksen repussa, lumessa ja vähän vatsassakin..;-)

Viikonlopun soundtrack:

https://www.youtube.com/watch?v=7P5BN6F79xU

"Syvimmällä ihmisen rakenteessa asuu tarve nähdyksi ja kuulluksi tulemiseen- tarve syvään yhteyteen, siihen, että joku murtautuisi traagiseen ja ontologiseen yksinäisyyteemme, joka näyttäisi olevan ihmisen osamme. Tarve siihen, että saisi elää elämäänsä rakastavien ihmisten edessä, kannettuna, ymmärrettynä, lohdutettuna, jopa kaivattuna. Meissä kaikissa elää rakenteellinen yhteydenkaipuu."

Tommy Hellsten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti