Yksilölle voi tietenkin olla avuksi, jos on "tie" jota kulkea. Tiet ilmestyvät elämään juuri silloin kun ne ilmestyvät ja kun niitä tarvitaan. Ne kohtaavat etsijän juuri siinä, missä tämä on, ja johdattavat tämän unen yhdestä osasta toiseen. Mutta pohjimmiltaan mikä tahansa tie vain pitää hengissä harhakuvaa "minusta". Se vain viivästyttää elämän kohtaamista simästä silmään ja sen myötä etsijän katoamista. Tämä johtuu siitä, että käsitys tiestä viittaa siihen, että on olemassa tulevaisuus, jotakin muuta kuin elämä sellaisenaan kuin se on. Missä on tulevaisuus? Miten elämä voisi koskaan olla olematta juuri niin kuin se on?
Minä luulen, että me pidämme henkisistä teistä kiinni siksi, että pelkäämme seisoa yksin kasvokkain elämän edessä, ja siksi, että haluamme tietää. Voisimmeko mitenkään hyväksyä sitä, että olemme oikeastaan täysin voimattomia elämän edessä ja että elämä itsessään on ainoa voima? Voitko hyväksyä sen, että kaiken edessä sinä et ole mitään ja ettei yksikään tie voi pelastaa sinua elämän todellisuudelta sellaisena kuin se juuri nyt on?
(Hiljaisuus)
Jeff Foster; Olemisen Ihme
 |
| Joku kasvokkain elämän edessä, kesän kuoleman edessä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti