keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu, minä en



Näin se vuosi taas mennä holkotti nenäni edestä kovalla vauhdilla, hyvä että mukana pysyin. Jos minulta kysytään tai siis egoltani kysytään, niin kulunut vuosi oli aika rankkaa aikaa.
Paradoksaalista kyllä, mutta mitä enemmän on ulkoisia ärsykkeitä, sitä enemmän tunnen että myös sisäinen rauhani lisääntyy. Joskus tuntuu siltä kun mielessäni käytäisiin lopun ajan taisteluja. Hengen ja egon välillä. Ei ole uusi tunne. 
Kuluneena vuotena en jaksanut keksiä pyörää uudelleen, olen antanut vuoden vain mennä ja näyttäytyä sellaisena kuin se näyttäytyy. Olen harjoittanut anteeksiantoa parhaani mukaan ja katsonut mitä tapahtuu kun ei yritä väkisin tehdä siitä parempaa kuin se onkaan. Itseään ja muita ei jaksa miellyttää tai muuttaa, mä haluan että kaikki olisi mahdollisimman aitoa. En tiedä onko se sitä koskaan, mutta ainakin kuvittelen niin. Ei jaksa taistella ketään vastaan, ei edes itseä.

En nyt jaksa puuttua niihin asioihin, jotka eivät menneet ihan niin kuin strömsöössä, mutta sanotaan nyt että töissä on ollut mukavaa ja on saanut olla suht terveenä, hammasremonttia ja syysloman flunssaa lukuunottamatta. Hyviäkin hetkiä on toki paljon, mutta toisinaan tuntuu elämän tarkoitus jotenkin tyhjältä, melkeimpä ihan hullulta. Eihän täällä ole mitään järkeä. Se johtuu varmaan siitä, että kaikessa on liikaa pelkkää "järkeä". Tunne ihmiselle ja hetkessä eläjälle liian vaativaa.
Tämän vuoden kruunasi isän syöpä johon hän menehtyi viime lauantaina. Koska olen hänen ainut lapsensa, niin saan kunnian hoitaa loput häneen liittyvät asiat, joten tällä hetkellä ei ole kauheesti fiilistä juhlia uusia vuosia, se tuntuisi liian pinnalliselta ja tyhjältä. Joulukin meni yksin, joten tämä joululoma on ollut mustin ikinä. Ei siksi että olin yksin, vaan isän syövän takia. Jos olen ennen miettinyt paljon elämäntarkoitusta, niin tällä hetkellä se vasta onkin tapetilla. Olen kuitenkin vain nyt. Se riittää. Onneksi.

Ulkona on vesikeli. Uutta vuotta kohti. Uuden sivun avaamista tämä vuosi tietää, vanha huuhtoutuu pois uuden tieltä. Vanhan on sulattava pois jotta uusi voi tulla. Tulkoon 2015 ja 2015 tuli. Tulkoon rakkaus ja rakkaus tuli.

Tältä näytti äsken ulkona kun vilasin ikkunasta
...ja tältä näytti äsken allekirjoittanut...pieni hymy pimeyden keskellä.


maanantai 29. joulukuuta 2014

Rakkaus tarinan takana

”Rakkaus ei ole toisessa ihmisessä vaan meissä itsessämme: me herätämme sen. Mutta jotta se heräisi, tarvitsemme toista.”
-Paulo Coelho-

Näinhän se taitaa olla. Mutta onko rakkaus tarve? 
Koska me olemme pohjimmiltaan kaikki yksi, niin meidän on mahdollisuus nähdä se ykseys rakkauden kautta toisessa näennäisesti erillisessä mielessä. Käytän sanaa rakkaus tai koti, koska en keksi parempaa viitettä rauhalle. Koti ei ole ne hatarat seinät jotka saattavat homehtua, palaa eikä keho joka sairastuu ja lopulta kuolee. Koti on se todellisuus joka on ollut aina.
Vaikka kehomme muistuttaa erillisyydestä ja kaikki muukin täällä muistuttaa pelosta ja erillisyydestä, niin silti jossain mielemme osassa on jäljellä "tieto" siitä, että kaikki on hyvin ja että kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu. Koko tarina on ollut vain viaton muttei mitenkään todellinen. Näin vapautamme myös sen toisen, jota niin kovasti "tarvitsemme".

Kun olen katsonut maailman vilskettä oman projektorini kautta, niin näen paljon ihmisiä jotka epätoivoisesti etsivät rakkautta, näin olen tehnyt myös itse. 
Kun vauva syntyy, niin ensin vauva on hämmennyt, sitten tulee itku ja paljon tarpeita. Elämä ei ole armollinen kenellekään. Lelut sattavat olla patterin välissä ja vanhemmat saattavat dokata. Korvakipuja saattaa olla jo vauvalla ja päässä kuhmu.
Yhteiskunta on täynnä raadollisia tarinoita. Nuoret tekevät ja hääräävät, bailaavat, pelaavat pleikkaa, kokeilevat kiellettyjä asioita ja katselevat leffoja "ettei tule tylsää". Seksuaalisuus herää rytinällä ja ego kuin vahva kuin kivi. Kokeillaan rajoja ja kaikki ihmeet ovat vielä näkemättä. Nuori usein toimii niin kuten vanhemmat sanovat, kaverit komppaavat vieressä että näin täytyy toimia. Täällä pitää oppia samat asiat ja mielellään vielä samaan aikaan muuten jäät luokallesi ja se on suuri häpeä. Eläminen on juuri tätä. Älä ajattele itse. Kun koulut on käyty (mahdollisimman hyvin) ja unelmat kauniista tai komeasta puoliskosta, omasta kodista, ajokortista, asunnosta, rahasta jne on täyttynyt, niin alkaa hiljainen kysymys kuulua: miksi mikään ei kuitenkaan toimi? Miksei se onnellisuus ikinä tavoittanut minua -pysyvästi? Miksi kyllästyn kaikkeen hetkessä?
Koko elämä on tällä vahvalla nuorella edessä eikä kuolema kosketa tätä vahvaa ja viisasta yksilöä millään lailla. Kaikki näyttää uudelta ja muodikkaalta. Keski-ikäisenä kuitenkin ollaankin monesti jo erottu ja pilvilinnat on saattaneet sortua moneen kertaan. Sairauksiakin on saattanut ilmetä eikä vanhempien opetukset olekaan pitäneet aina paikkansa. Poliitikot on pettäneet eikä joulupukkikaan sittenkään ollut totta. Se maailman romanttisinkin ja ihanin ikuinen rakkaus on saattanut hajota ja tilalle etsitty uusi ikuinen rakkaus. Työpaikka on saattanut vaihtua moneen kertaan. Lapsia on saattanut tulla maailmaan jatkamaan tätä "ihanaa ja täydellistä elämää" mutta sisäinen tyhjyys vain nostaa päätään. Tyhjyys paikataan tuijottamalla telkkaa illat pitkät. Uutisissakin kerrotaan vain huonoja asioita sodista, lamasta ja iltapäivälehdet tuuttaavat pinnallisia asioita. Media haluaa että kulissit olisivat kunnossa ja mieli aivopestään jotta yhteiskunnan verkosto ei murtuisi. Tunteille tai pysähtymiselle ole aikaa. Harrastuksilla pidetään mieli virkeänä jottei synny hiljaisuutta mielessä. Kuolemakin on niin kovin kaukainen asia, ettei siitä kannata edes puhua kuin korkeintaan synkkänä asiana joka piilotettaan kauniisti "maton alle".
Jos alkoholismilta on keski-ikään mennessä säästytty, niin työpaikka pitää kyllä sopivasti liikkeessä jottei hiljaisuutta syntyisi. Jos sellainen on. Paljon töitä, paljon rahaa, paljon kulisseja -aina siihen asti, kunnes kehoon tulee kulumia tai mahaan syöpä. Jos perheen sisällä tulee riitoja niin ne piilotellaan ja jos jäädään työttömäksi, niin se on perheelle suuri häpeä. Pitää olla voimakas ja auton pitää kiiltää. Vaimon pitää näyttää kauniilta ja miehen voimakkaalta. Kaiken pitää olla turvallista. Oravanpyörä auttaa ja apteekki. Jeesuskin on tehnyt tuloa jo montakymmnetä vuotta. Kaikki on hyvin, vai onko?

Niin paljon on tarinoita kuin on erillisiä mieliäkin, mutta missä on rakkaus? 
Sormuksessa? Intiassa? Henkissä opeissa? Uskonnoissa? Puolisossa? Kaupan hyllyllä? Pomossa? Lapsessasi? Naapurissasi? Kaverissasi? Rahassa? Tilipäivässä? Baarissa? Humalassa? Super-ruuassa? Kirjoissa? Vaatteissa? Kulisseissa? Suosiossa? Taiteessa? Mielipiteessäni?
Missä on rakkaus? Ei missään? Vai voisiko olla niin, että rakkaus ei ole ymmärrettävä asia eikä sitä voi lukea mistään? Jos se ilmestyy sinulle vasta silloin kun päästät kuvitelmistasi irti? Jos se ilmestyy sinulle siinä kohti kun olet päästänyt viimeisestäkin väsyneestä ajatuksestasi irti? Jos se onkin sinussa itsessäsi? Jos ensin löydät rakkauden itsestäsi sieltä pelon ja syyllisyyden kuoren alta ja vasta sitten huomaat muidenkin ihmisten hohtavan tuota rauhan auralla loistavaa valoa?
Onko se niin, että ensin nukahdetaan ja sitten herätään näkemään valveunta jota elämäksi kutsutaan?



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Helisevä vaski

“Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.”
- Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13






"Hyväksy suru ja kärsimys, se on osa vapautumistasi. Vapautumisen ja valastumisen polulla ei tunneta armoa. Ja toisaalta juuri armo auttaa kestämään tuon prosessin. Tulee kiitollisuus. Nöyryys kasvaa. Silloin, kun pystyt sanomaan, ettet ole mitään, oletkin yhtäkkiä kaikki. Silloin sinua ei enää ole, on vain Jumala sinussa."
-Enkelit






lauantai 27. joulukuuta 2014

Lepää rauhassa isä

Sain sairaalasta aamulla puhelinsoiton. Sairaanhoitaja kertoi, että isä on nukkunut pois rauhallisesti aamulla kello 6:40. Taisin herätä samaan aikaan. Nyt on tuskat ohi ja maallinen vaellus ainakin hetkeksi hänen kohdaltaan ohi. Olen helpottunut isäni puolesta ja tiedostan sen että kaikki on hyvin. Kuolema ei ole todellista kuin keholle. Olemme yhtä ikuisuudessa. 
Kiitos isä että opetit osaltasi minulle paljon. Kiitos että jaksoit sinnikkyydelläsi näyttää mm. miten selvitään isosta selkäleikkauksesta ja siitä miten lopuksi taistellaan tappavaa syöpää vastaan niin, että et valittanut sanallakaan kärsimyksestäsi kenellekään. Et olisi edes hoitoon halunnut, mutta jäit kiinni kohtauksien takia. Näen sinussa itseni. Kun pari viikkoa sitten kysyin isältä, että miten menee, niin hän vastasi "ihan hyvin". Näin kuitenkin isän silmistä tuskan keskeltä lempeyden, rauhan sekä lähestyvän kehollisen kuoleman. 

Kiitos että annoit monenmonta anteeksiannon oppiläksyä elämäsi aikana ja kiitos että annoit minulle tämän elämän. Sinun ansiostasi olen kasvanut vahvaksi. Sinun ansiostasi en ole osannut olla riippuvainen edes omista vanhemmistani. Ansiostasi olen itsenäinen ja omilla aivoilla ajatteleva. Ansiostasi en ole myöskään hukkunut materialistiseen maailmaan, koska et sitä elämäntyylilläsi opettanut. Ansiostasi lopetin pakoilun itseäni vastaan. Kiitos että opetit etäisesti, että rakkaus ei ole aikaan ja paikkaan sidonnaisia, vaan voimme olla yhdessä tälläkin hetkellä, ihan niinkuin ennen syntymääni. Kunnioitan isä polkuasi suuresti, sillä se oli kuin kristuksen polku täynnä kärsimystä. Mikäli minulta kysyttäisiin, niin avaisin sinulle taivaan portit ja antaisin jokaisen tekosi anteeksi joka ei sopinut omaan tarinaani, ja niin mielessäni teenkin, sillä onhan meillä jokaisella kannettavana oma ristimme. Kuolema ei voi koskaan erottaa sitä mikä on oikeasti todellista. Kun minunkin tarinasta aika jättää, niin silloinkaan ei meidän yhteinen Isämme meitä jätä. Rakkaus ei jätä meitä koskaan, ei koskaan. 
Ei turhaan sinua valittu isäkseni.

Minusta tuntuu että vasta nyt kun kehomme ei muistuta meitä erillisyydestä, voi alitajuntanikin ymmärtää että rakkaus ei kuole koskaan. Vaalin tästäkin eteenpäin vain hyviä ajatuksia sinusta ja kun kävelen kadulla tai metsässä niin näen sinut kaikessa. Viimeinen meidän välinen tapaaminen on kaunis kantaa mielessäni. En unohda koskaan sitä syövän kuihduttamaa kehon halaamista sekä sitä ison käden heikkoa käden puristusta. Olkoon Jumala ja enkelit kanssasi isä. Rakastan sinua, ikuisesti.




https://www.youtube.com/watch?v=JTycF-XdDME




"Sinun pyhä ihmissuhteesi, jota Jumala Itse rakastaa, on itsesi ja veljesi väliin asettamasi kehon ulottumattomissa, se kylpee kultaisessa valossa, joka sille loistaa ikuisuuteen laajenevasta, kirkkaasta ja loputtomasta kehästä. Miten rauhassa se lepääkään- ajassa ja kuitenkin sen tuolla puolen, kuolemattomana ja kuitenkin maailmassa. Miten suuri siinä oleva voima onkaan." -iok

perjantai 26. joulukuuta 2014

Sirpaleita ja kyyneliä. Minun tarinani lyhyesti.

 Hiljaista aikaa

Elän nyt tällä hetkellä hiljaista aikaa. Syvemmäksi tämän kaiken tekee se, että kaikki mielikuvat hajoavat käsiin. Eilenkin kun yritin rakennella mielikuvista mukavaa joulupäivän iltaa, niin samantien sain soiton että isäni on mennyt huononpaan kuntoon, soitin sen jälkeen itse paikanpäälle ja tiedustelin asiaa. Hänelle oli laitettu putki jolla häntä ravitaan koska hän ei syö, mutta oli itse repinyt sen pois. Kannanotto siihen että haluaa jo vapautua kärsimyksestä? Hän ei enää edes puhu, makaa vain morfiinitokkurassa, syövän hurjasti levitessä ympäri kehoa ja odottaa pois pääsyä. Minä odotan myös, koska uskon enemmän rakkauteen kuin kehon kärsimykseen. Ainut toiveeni on se, että hän kokisi tämän elämän kärsimyksen jälkeisen vapauden ja rakkauden. Niin ainakin toivon, edes hetkeksi. Hyvää matkaa isä, rakastan sinua.

Kun pidän puhelinta vieressäni, niin se tekee tällä hetkellä hetkestäni syvemmän. Tästä puuttuu nyt kaikki turha. Jos ennen olen julistanut yksinkertaisuutta ja tätä hetkeä, niin nyt sen tajuan käytännön kautta, muuta minulla ei todellakaan ole. Elämä on tätä. Se on yhtä kuolemaa. Elämä on useasti niin kovin pinnallista haahuilua. Me jokainen olemme kuitenkin matkalla loppua kohden. Älä edes yritä esittää muuta. Aika ei ole sinun puolellasi, vaan murskaa lopulta odotuksesi ja kuvitelmasi. Kuolema voittaa aina. Egosi ei halua kuulla tätä, koska se on pakenee totuutta.
Kun synnyimme tänne niin samalla saamme jo kuolemantuomion. Ego on samassa hetkessä tuomittu kuolemaan. Ego on heti tuomittu epäonnistumaan. Se sairastuu, loukkaantuu, masentuu, kärsii, sotii, kokee mielipahaa, kontrolloi, manipuloi, kuvittelee olevansa oikeassa, tavoittelee asioita joita ei todellisuudessa tarvi, kokee epäonnistumista, harhailee, määrittelee, vetää viivat kansojen välille, uhoaa, pelottelee, tuhoaaa, haluaa kaiken itselleen, eroaa, PELKÄÄ, kokee syyllisyyttä!....se haluaa kaiken itselleen, jopa henkisen kasvun.
Ego pelkää menettävänsä itsensä joten sen on keksittävä koko juttu. Egon on oltava liikkeessä ja "kehityttävä", mutta jos katsot rehellisesti tätä kaikkea, niin onko siinä havaittavissa hyvä ja ikuinen maailma? Minusta todellisen henkisyyden ensimmäinen tehtävä on hajottaa "itsensä". Vasta sitten voi katsoa mitä todellakin jää jäljelle. Totuutta ei voi hajottaa.

Sirpaleita ja kyyneliä

Minun elämäni ei ole ollut koskaan ruusuilla tanssimista, se on ollut paljon sirpaleita, kyyneliä, köyhyyttä ja yksinäisyyttä. Eikä se ole ollut sen kummempaa isällänikään. Palkinnoksi hän sairastui pahasti syöpään ja taisteli YKSIN sen kanssa loppuun asti (ja taistelee vielä tälläkin hetkellä). Olen ollut edellisen kerran hautajaisissa ystäväni hirtettyä itsensä. Syöpää ja itsemurhia on ollut ennenkin liikkeellä tutuissa eikä maailma muutenkaan ole näyttäytynyt kovin helppona paikkana. Lapsena kun sain ensimmäisen todellisen ja luotettavan ystävän, Kalle kissan, joka tuli uskollisesti minua vastaan kouluun 2 kilsan päähän. Siitä sain balsamia elämääni, koska vanhempani erosivat alkoholin takia. Harmillisesti kuitenkin kävi rakkauteni kissan kanssa, sillä tiemme erosi siihen, koska rekka ajoi suojatiellä Kallen päälle ja Kalle halvaantui alapäästä. Veimme isäni kanssa hänet kaatopaikalle jossa isäni joutui Kallen lopettamaan, kivellä. On ollut kova paikka. Tuohon aikaan pienessä kylässä ei ollut aseita. Ratkaisu oli tehtävä nopeasti. Minä pikkupoikana lähdin rakkaani viimeiselle matkalle. Ensin kuitenkin Kalle kissa oli saatava maantien alta putkesta pois. Jos minä en olisi ollut huutamassa Kalle kissan nimeä, niin Kalle olisi jäänyt kitumaan putkeen. Kun ajoimme isän ja kissan kanssa kaatopaikalle, niin Kalle ryömi etutassuillaan minun syliini. Muistan vieläkin ne silmät. Kysymys kuului jo silloin mielessäni: "miksi?".
Olen hoitanut kesyrotta ystäviäni kun ne ovat kasvattaneet kasvaimia ja kuolleet syliini. Olen kuullut viimeisen sydämen lyönnin ja joutunut lähtemään kodista, joka on murskattu maan tasalle. Olen yrittänyt kesyttää villikissoja ja opettanut rotan halaamaan.
Minulla ei ole ollut sukua tai perhettä tukenani kun olen ollut vuosia yksin työttömänä. Olen kärsinyt paniikkihäiriöistä, masennuksesta, alkoholismista, valvotuista öistä. Olin koulussa aina viimeinen, koska minulla on todettu vaikea lukemisenymmärtämisen lukihäiriö, mielenkiintoakaan ei ollut. Minua on puukotettu henkisesti selkään, käännetty takki, minua pettetty useamman kerran ja olen "kuollut kerran" seisovilta jaloiltani. Olen saanut turpaani kaduilla, tippunut katon läpi ja minua on pidetty tuntikaupalla puukko kaulallani, koska tämä luuli olevansa vietnamin sodassa. Olen sekaantunut pimeän puolen asioihin teininä ja nähnyt ufon omilla selvillä silmilläni. Olen eksynyt kavereistani outoon kaupunkiin. Minulla on paljon yliluonnollisia kokemuksia ja verhoani on raotettu useasti kummallisilla tapahtumilla. Olen seikkaillut kummitustalossa. Olen katsellut kuollutta ihmistä ja nähnyt enneunia.
Olen elättänyt mökissäni ihkaa oikeaa luonnonrottaa, koska mielestäni niidenkin on oikeus elää (-ulkonäöstä huolimatta). Meille muuten kasvoi rotan kanssa uskomaton "suhde" jossa kumpikin kunnioitti toista (tämä on ollut lähes vaiettu salaisuus). Olen kärsinyt unettomuudesta ja murehtinut turhia. Olen kuullut enkelien laulun ja nähnyt helvetin tuskan (astraalitason kokemus).

Olen nuorena juonut monet penkin alle ja pyörinyt porukoissa joissa on tehty rikoksia ja käytetty huumeita. Olen selvinnyt poliisirynnäköstä ja majoittanut linnakundia.  Olen nähnyt kun ystäväni vajoavat alas huumeiden ansiosta ja kuolee niihin. Olen aiheuttanut "kaaoksen" rock festareilla ja päässyt paikalliseen lehteen. Olen ollut putkassa useasti ja maannut oksennuksessa. Olen ollut alamaailman pöydässä jossa kuulen sanat "laitetaan se kylmäksi". Olen nukkunut pusikoissa ja kävellyt krapulassa kymmeniä kilometrejä. Olen nähnyt mustasukkaisuus draamoja ja selvitellyt niitä. Tunteitani on loukattu vereslihalle asti ja pettymyksiä ja eroja on koettu monia. Olen seurustellut narsistin kanssa ja näyttänyt vaatekaappini että siellä ei ole vieraita naisia. Olen heräillyt ympäri kaupunkeja ja nukkunut mm.hämeenlinnan hyppyrimäessä. Olen lapsena rukouksen voimalla (kaverin kanssa) sammuttanut tulipalon metsässä. Olen ollut vieressä kun kaverille laitettaan ase ohimolle jossa on porautetut luodit. Minut on nuorena viety poliisiasemalle käsiraudoissa. Olen maksanut asiaa jota en muista koskaan tehneeni. Minut on heitetty rock festarien päälavalta monen miehen voimin takaovesta ulos lumihankeen ja kävellyt takasin bilettämään. Olen hakannut jalkani paskaksi vahingossa ja muitakin luumurtumia ja käsissä, sormissa ja ranteissa. Olen kaatunut pyörällä ja menettänyt tajuntani. Olen ollut auton kyydissä kun se ajetaan täysillä katolleen. Olen juossut kaupungilla rikollisia karkuun. Minusta on levitelty huhuja ja puhuttu paskaa. Olen nähnyt nälkää ja elänyt sadalla markalla kuukauden. Olen kulkenut imppaavan rikollisen kanssa yhden illan. Olen tapellut kaverini kanssa. Olen juossut mannea karkuun jolla on puukko kädessä. Olen bilettänyt laitapuolen kulkijoiden kanssa. Olen vetänyt sydän lääkkeitä alkoholin kanssa (täysin selittämättömän pimeä tapaus.) Olen saanut tappu-uhkauksen ja minua on uhkailtu. Hengellisyyden kaipuutani on haukuttu ja arvosteltu.

Olen itkenyt silmät päästäni esim.viikon unettoman festariputken jälkeen. Olen jättänyt jäähyväisiä ja vajonnut itsekeskeisyyteen. Olen elänyt veloissa. Kimppuuni on käyty kotini ulko-ovella ja olen hommanut häätövaroituksia. Minua on painostettu jopa ahdisteltu. 
Minulla on toisessa silmässä keratoconus niminen vaiva enkä näe sillä paljon mitään. Kodissani on ollut vesivahinko (pieni). Itseluottamukseni on ollut taysin nollassa. Olen kävellyt 98 % katkenneella nilkalla 2 kilometriä 30 asteen helteessä. Lääkäri ei uskonut että tulin kävellen kun yhdessä katselimme kuvaa jalasta. Sanoin vaan, että millä sä kuvittelet että olen tänne tullut... Siinä oli helvettiä kerrakseen. Takaisin kuitenkin pääsin taxilla. Olen ollut kesän YKSIN kotona jalka kipsissä. Ruokaa sain kaupasta n. kerran viikossa. Olen sekoillut festareilla ja hengaillut "kodittomana". Olen kävellyt nälissäni ja rahattomana keskellä ei mitään. Olen ollut kuulusteltavana. Olen ollut kertakaikkisen uskomattomissa tilanteissa eikä kaikki ole olleet kuitenkaan huonoja. Olen nähnyt kun rakastavasta ihmisestä tulee hetkessä vihollinen. Olen ollut känniläisten autokyydeissä -pakosta.
Pienenä katselin isäni juomista kuukaudenkin putkeen. En päässyt tilanteesta pois. Kuulin vasta viikko sitten eräältä sukulaiselta, että olin lapsena lähdössä heidän matkaansa, ettei minun olisi tarvinnut jäädä isäni luokse. Olen kuunnellut lupauksia jotka ei koskaan toteutuneet. Olen jäänyt yksin kerrostalo kolmioon ja soitellut sairaaloihin rakkaani perään. Olen ollut rapakunnossa. Olen etsinyt itsemurha paikkaa arkiaamuna, mutta tullut toisiin ajatuksiin. Olen vetäytynyt vuosiksi yksinäisyyteen. Olen kehitellyt kummallisia tapoja selviytyä elämästä sillä olenhan luonteeltani herkkä aistimaan. Valvoin pienenä öitä putkeen ja kuuntelin juopon jorinoita. Olen elänyt lamasuomen läpi ja minut on irtisanottu ensimmäisestä työpaikastani. Olen pyöräillyt tuhansia kilometrejä omien ajatusteni ja pelkojeni kanssa. Olen tavannut monenlaisia erilaisia ihmisiä elämäni aikana, linnakundeista narkkareihin ja homoihin asti. Minulle on tuputettu huumeita ja nappeja, mutta en ole niitä ottanut. Dokannut olen hemmetisti. Olen pelännyt ihmisiä. Tuoppiini on tiputettu baarissa tyrmääviä ainesosia, pysyin pystyssä. Olen lopettanut riippuvuuteni, tupakan ja ollut absolutisti noin 8 vuotta. Olen luopunut vanhasta ja pistänyt kaveripiirin uusiksi. Olen opetellut rumpujen soiton aikuisena ja lukenut satoja kirjoja lukihäröstäni huolimatta. Ekat kirjat luin niin, että saatoin lukea saman sivun kolmeen kertaan.
Olen nähnyt paljon painajaisia, valvonut öitä ja syytellyt itseäni. Minulta on varastettu omaisuutta. Olen joutunut kokemaan jokaisen pelkoni. Silmästä silmään. 

Elämäni rakkautta en ole vielä tavoittanut, sillä olen kai liian rehellinen miellyttämään ketään. Uskon vapauteen rakkaudessa. Kahlitseminen tulee pelosta. Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen ja kiitollinen jokaisesta kohtaamastani ihmisestä.





Nyt

Tätä ja paljon muuta on tapahtunut elämässäni mitä tänne ei voi kirjoittaa, eikä ole tarvettakaan. 
Nyt tässä hetkessä odotan isäni kuolemaa, koska se on varmaa. Mielessäni risteilee ajatuksiani elämästä ja siitä tarinasta jota olen täällä katsellut. Kaikesta huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan ja se onnellisuus ei tule minun tarinastani. Se ehkä antaa arjessa kontrasteja ja niitä voi vertailla pikkuhuolten kanssa, mutta minä en ole tarinani. Minä olen siitä vapaa, koska tässä hetkessä ei ole tarinaa.
Kaikesta huolimatta minulla ei ole myöskän rikosrekisteriä, koska olen aina elänyt omaa polkuani, olen ollut hyvä tyyppi kaikille ja olen intuitioni kanssa osannut vetää oikeista naruista. Olen aina uskonut hyvyyteen ja vapauteen: rakkauteen. Muille en ole tehnyt pahaa, ainakaan tietoisesti, siitä tulee vain paha olo. Jokaista olen rakastanut viimeistään anteeksiantoni jälkeen. Olen antanut itselleni ja isälleni anteeksi kaiken, koska pohjimmiltaan edes mitään anteeksianttevaa ei edes ole. Päinvastoin arvostan jokaisen ihmisen omaa tarinaansa. Elämä ei ole helppoa kenellekään ja kaikki on vain opiksi. Jos joku esittää onnellista, niin se on vain maski jonka läpi näen hetkessä. Se paljastuu 5 minuutissa. Todellinen rauha ei järky, sitä ei voi sorkkia.

Minulla ei ole enää tarvetta muuttaa egoani paremmaksi eikä minun tarvitse esittää mitään muuta kuin olen. Kaikesta koetusta huolimatta suurimmat taisteluni on käyty mielessäni. Niin juuri, siellä paikassa, jossa kaikki näkyväkin koetaan. Kun vuosia sitten aloin meditoimaan, niin totuuden kohtaaminen tajunnassani oli kova paikka. Kun sen jälkeen löysin iok tyyppisen ajattelun niin kaikki pelkoni iski päin pläsiä kaunistelemattomana, mutta sisäinen rauhani kummallisesti lisääntyi. Se hetki oli elämäni paras ratkaisu. Nykyään meditoin vain elämää arjessa. Olen väsynyt henkiseen etsintään ja tullut takaisin kotiin. En paljoa puhu ääneen tavastani ajatella, koska jokaisella on oma kokemuksensa (arvostan niitä). Täällä on omat lakinsa ja arvonsa, joten kunnioitan niitä vaikka en allekirjoitaisikaan. 
Ei tämä elämä enempää sotaa kaipaa, ainakaan jos se on minusta kiinni. Ainut mikä täällä vapauttaa, on anteeksianto. Mielestäni se on järkevin tehtävä ikinä, lopulta tulee aika jolloin jätän senkin. 
Kun vuosivuodelta vaan enemmän mieli rauhoittuu, niin näkemykseni todistaa sen olevan minulle juuri oikea polku. On vapauttavaa olla jotain muuta kuin tarina.

Pikku Jarkko 70-luvulla




Pari asiaa

Täällä maailmaa ei voi muuttaa paremmaksi, koska tämä on dualistinen maailma, mutta voit muuttaa oman mielesi maailman suhteen. Voit vapautua tarinasta. Voit oppia kokemaan rakkauden. Sitä on opettanut lähes jokainen henkinen opettaja omalla tyylillään. Kun mielesi vapautuu "itsestäsi" niin kokemuksesikin muuttuu. Jos et koe tässä elämässäsi muuttaa mitään, niin sekin kuuluu tarinaasi. Kaikki on tässä hetkessä hyvin, koska rakkaus on meidän luonnollisin olotilamme, meillä ei vain ole siitä jatkuvaa kokemusta. Jos kokemuksesi puhuu toista kieltä, niin rakkaus ei ole sinua jättänyt vaan se odottaa sinua.

Kasvaminen itsessä tarkoittaa vain sitä, että huomaa omat reagoinnit maailman suhteen. Ne reagoinnit ovat itsessäsi, vain sinä koet ja näät ne. 
Kun puhun henkisestä näkökulmasta, niin en puhu siitä koskaan ainoana polkuna, ja minulla pitää olla siitä jonkinasteinen oma kokemus. Minun täytyy ensin kokea se toimivaksi omassa elämässäni, koska paskaa en halua jauhaa (ainakaan paljoa..;-). Puhun vain asioita joita voin allekirjoittaa 10 vuodenkin päästä, eikä tarvitse kokea syyllisyyttä kuolinvuoteella. Elän vain totuuttani tässä hetkessä ja se sama hetki on aina.
Uskon että henkisyys ei ole minkään asian lisäämistä, vaan pois pyyhkimistä. Egoa ei lisätä vaan se kulutetaan loppuun. Jos et sinä tee sitä vapaaehtoisesti, niin elämän kokemus kyllä sen tekee, joskus jopa todella karulla tavalla.


"Kuolema on ikuinen yö, jonka pohtiminen on niin kamalaa, että se saa
meidät rakastamaan elämää ja arvostamaan sitä niin intohimoisesti, 
että se saattaa olla kaiken ilon ja taiteen perimmäinen alkulähde."
-Paul Theroux

"Elä niin kuin kuolisit huomenna."
- Mahatma Gandhi

"Anna kuoleman olla päivittäin silmiesi edessä, niin et koskaan elättele yhtäkään halpamaista ajatusta tai himoitse liian paljon mitään."
-Epiktetos


T: Jake






torstai 25. joulukuuta 2014

Unelmien treffit tylsimyksen kanssa



Tylsä ihminen


Unelmien treffit olisi semmoinen jossa tapaisin rakkauden, vain rakkauden, en mitään muuta. Kun normaalisti länsimaalainen aivopesty mieli menee treffeille, niin se tuijottaa ensimmäiseksi ulkokuoreen, statukseen, rahapussiin, meriitteihin, ikään, tyyliin, silmiin, hiuksiin, historiaan, tulevaisuuden kuviin, ammattiin, harrastuksiin, facebook profiileihin...
Kehon "rakkaus" tahtoo hyötyä tilanteesta edes jotenkin. Se spekuloi ja mittailee ja vertailee. Egolla on jo ehkä suunnitelma, se haluaa ensin syömään ja sitten...tai ehkä se haluaa lapsen, perheen, uuden asunnon ja ja... Kuitenkin Rakkaus vain sanoisi "en minä ole kiinnostunut sinun menneisyydestäsi, minun on vain hyvä olla vierelläsi nyt. Riität sellaisena kuin olet, tässä ja nyt." Egon tunnistaa siitä, että aina kun ajattelet rakastavasi toista ihmistä, niin sitä ajatusta seuraa pelon ajatus esim. "mitä jos hän ei rakastakaan minua" tai "mitä minä tästä hyödyn tai menetän". (Huom: kyse ei ole ajatusten tukahduttamisesta vaan niiden havainnoimisesta itsessä).
Kun normaalisti mennään treffeillä leffaan, niin se on erittäin hyvä tapa katsoa muualle. Kun yleensä tavataan uusi ihminen, niin kaikki on vielä egon tasolla uutta ja useasti mystistä ja ihanaa. Luodaan oma mielikuva toisesta ja rakastutaan siihen omaan mielikuvaan. Ei edes haluta katsoa suoraan vaan katsotaan niitä omia odotuksia ja mielikuvia. Egolle on kuitenkin aika kova homma pitää yllä sitä alkuhuumassa rakennettua mielikuvaa ja se hajoaa ennenpitkää palasiksi. Tämä sama pätee myös kaikkiin uusiin asioihin, rahaan tai materiaan. Tämän jälkeen kyseenalaistetaan "rakkaus" siihen asiaan tai ihmiseen, joka piti olla ikuista, vaan ei mielikuvat koskaan ole ikuisia.
Rakkaus kuitenkin on paaaaaaaaljon yksinkertaisempaa. Se vain on ja hyväksyy tämän hetken sellaisena kuin se on. Rakkaus on kuin ilmaa, se ei näy mutta koko luomakunta elää siitä, tavalla tai toisella. Se on aina läsnä ihmisten kesken. Joskus ilma on ummehtunutta, joskus raikasta, mutta aina sitä pitää kuitenkin olla. Me hengitetään sitä, me eletään siitä. Ilma on kuin Jumala ja Rakkaus, kaikki siitä elää, mutta kukaan ei sitä näe. Se näkymätön voima pitää meitä hengissä, voi kaataa puita voimallaan, mutta silti se ei näy. Meillä saattaa olla oma ymmärrys, ajatus tai mielipide asiasta, mutta se ei muuta totuutta mihinkään.
En siis ole kiinnostunut sinun meriiteistäsi tai rintamerkeistäsi mutta läsnäolostasi, Rakkaudestasi kyllä olen. Siinä on hyvä olla. Se ei vaadi mitään.

Miksi ajattelen näin? Siksi koska minusta ei oikeestaan koskaan kukaan ole hyötynyt tietoisesti/pinnallisesti mitenkään, ehkäpä siksi olenkin sinkku? Olen hemmetin tylsä ihminen, olen todella tylsä ihminen egolle. Saatan olla myös pelottava (itselle kun alitajuiset demonit ilmestyvät), koska en vaadi mitään rakkauteni kautta ja pyrin antamaan ajallaan KAIKKI anteeksi jos tarvii. Egolle voi myös tulla tunne, että en tarvitse toista ihmistä. Olen tästäkin ollut hyvin tietoinen. Olemme kuitenkin olleet peilejä toisillemme ja siksi ihmissuhteet ovat yhtä tärkeitä. Toisessa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, vaan olen aina kohdannut itseäni. Esteitä rakkauden edestä.
Olen siis tylsä ulkoisesti. Minulla ei ole ajokorttia, autoa, ei rahaa tuovaa ammattia, omaisuutta, rahaa, en osaa vaalia perinteitä, olen huono vanhempi eikä minulla ole koskaan ollut poltetta rakentaa kulisseja tai perhettä, en kuulu kirkkoon ja ajatukseni kulkevat lähes aina valtaväestön ulottumattomissa. En osaa juhlia synttäreitä, joulua ja uusivuosikin muistuttaa vaan pakolliselta ja pinnalliselta. Ystävänpäiväkin kerran vuodessa on minulle vain huono vitsi. Minulla ei ole halua opiskella mitään niistä vaihtoehdoista joita yhteiskunta tarjoaa eikä politiikka ole koskaan merkinnyt minulla mitään muuta kuin hierarkista lässytystä. En ole kiinnostunut oravanpyörästä enkä kollektiivisista uskomuksista. En jaksa kehuskella sillä, että aikaa ei ole, kun kaikki aika menee töissä eikä minua kiinnosta riidellä, tapella tai olla edes pahalla päällä.  Minua ei kiinnosta ostaa perjantai pulloa eikä pitää päässä hankkija lippistä. Menneisyyttä ei jaksa kantaa mukana. Urheilua en jaksa seurata jääkiekkoa enempää.
Minua ei kiinnosta kiihkoateistien "en usko ennenkö näen "ajatukset eikä kiihkouskovaisten "vain minun uskontoni vie taivaaseen" ajatukset. Voimakkaat kannanotot julkisissa lehdissä näyttävät vain asioilta, joilla ihmisten mielet pidetään liikkeessä, eikä sekään tosissaan kiinnosta. Teeveetä en ole katsonut yli 10 vuoteen eikä minulla ole edes ruokapöytää. Sänkykin on puuttunut aina siitä lähtien kun tajusin että patja riittää siihen että olen yön unessa. Vieraillekin jaan vain yhden teelusikan. Minä en jaksa mielyttää ketään tavalla joka ei tunnu omalta jutultani. En vain jaksa filmata tai puhua asioista jotka minua ei kiinnosta tai kosketa. Sukulaisten tapaaminen tai yleiset sosiaaliset tilanteet ovat yleensä aika "teatteria" ja perustuu kaavoihin. Olen tylsä ihminen. Nyt tänä joulunakin olen yksin, ihan niinkuin viime jouluna, yhtään lahjaa en ostanut enkä ensimmäistäkään joulukorttia lähettänyt. Koska se lahjominen tapahtuu vain jouluna eikä siksi kosketa minua mitenkään. Olen maailman tylsin ihminen, kertakaikkiaan. Tunnustan sen tässä avoimesti.
Ehkäpä joku nyt alkaa vertailemaan omia arvojaan minun näkemyksiini ja laittaa kapuloita rattaisiin, ihan sama minulle. Minua ei kiinnosta edes mitkään runsaus ajatukset, vaan nyt on ihan hyvin kaikki eikä tästä mitään puutu. Haluan olla tylsä.

Kuitenkin näen sinussa rakkauden ja viihdyn täällä oikein hyvin itseni kanssa. Olen kuitenkin huomannut että aika menettää merkityksensä ystävieni seurassa, viihdyn siinä flowssa vaikka ikuisesti. Se on oikea rakkauden tila. Kun tietää että minusta ei tehdä tarinaa eikä ketään arvostella negatiivisesti niin energiatasot vain kasvavat. Siitä pidän, se on silkkaa läsnäoloa ja iloa. Siinä tilassa saa puhua paskaa, parantaa maailmaa tai tehdä mitä vain, vaikkakin yleensä pelkkä oleminen riittää.



Vaikka olen läpeensä tylsä kansalainen yhteiskunnalle ja egon tason "rakkaudelle", niin on asioita joista pidän: 
Luominen; kirjoittaminen, musiikin soittaminen ja tekeminen kiinnostaa, kävely, musiikin kuuntelu ja hiljaisuus kiinnostaa. Yksinäisyys ja sivusta seuraaminen kiinnostaa. Hauskanpito on kivaa eikä sitäkään tarvitse ansaita. Sinun läsnäolosi on minulle kuin kultaa. Lasten hetkessä eläminen, tunteiden estoton näyttäminen sekä eläimien vilpitön välittäminen kiinnostaa. Luonto ja lumen narskunta kenkien alla kiinnostaa. Hyvän ja terveellisen ruuan tekeminen kiireettömästi kiinnostaa. Kesä ja pyöräilyä rakastan. Vapaus, tuomitsemattomuus ja REHELLINEN keskustelu kiinnostaa. Äänilevyjen plärääminen kiinnostaa, ihmisten katseleminen kaduilla kiinnostaa. Taide, kadut, maisemat, vesistöt, kauniit naiset ja komeat miehet kiinnostaa visuaalisesti (jokaisessa on jotain komeaa, ihan varmasti!). Kaikki mikä muistuttaa vapaudesta kiinnostaa. Uskonnoton Jumala ja vapauteen perustuva Rakkaus kiinnostaa. Kirpparit kiinnostaa. Kaikesta pienestä ja vaatimattomasta pidän. Kaikki keskustelut jotka uhmaavat egon puolustus järjestelmää, kiinnostaa. Kahvittelu ja raakasuklaa kiinnostaa, kiirettömyys kiinnostaa, lukeminen kiinnostaa, luonnonvoimat kiinnostaa, U-N-I-versumi kiinnostaa, terveys kiinnostaa, muutos kiinnostaa, matka jota teen itseeni, kiinnostaa. Madventures kiinnostaa, rock n roll kiinnostaa, tietynlainen terve eskapismi kiinnostaa (onhan koko elämä eskapismia, totuuden pakoa) Läsnäoleva rakkaus kiinnostaa. Yhteiset hetket kiinnostaa.




Haluan että ensin on läsnäolo ja vasta sitten kiinnostun ulkoisesti. On mukavaa olla pinnallinen kun tietää että syvällä sisimmässä on rauha ja rakkaus. On mukavaa olla härski tai lapsellinen kun tiedostaa oman herkkyytensä ja kauneutensa. On mukavaa hyötyä asioista kun tietää, että kaikki on pohjimmiltaan täydellistä. On mukavaa olla ego kun tiedostaa, että olen kaikkea muuta. On mukavaa keskustella päivän polttavista asioista jos tiedostan, että mielessä kaiken ohikiitävän takana on todellisuus. On mahtavaa antaa fiiliksiä kun tietää, että toinen ei jää niistä riippuvaiseksi. On mukava lahjoa kun toinen tietää että MINÄ en halua vastalahjaa. On mukavaa näyttää pimeät puolensa jos toinen tiedostaa oman valonsa. On mukavaa puhua itsestään kun tietää että todellisuudessa mitään "itseä" ei ole olemassakaan, keksitty juttu koko itse.



Hei elämä! Olen kuvitelmissa Jarkko, tylsä ihminen persoonassa. Sinä et hyödy minusta mitenkään enkä minä tarvitse sinulta mitään liikaa, jotain pientä vain -ajassa. Riittää että vain olet ja saan olla sinussa kokonainen. On mukavaa mennä kanssasi treffeille ja rakastua sinuun ikuisesti. Kiitos että olemme yhdessä yhtä, tässä ja nyt, kiitos että et tuomitse ja olet aina tasapainoinen ja rehellinen. Kiitos että annat minun olla semmoinen kuin olen. Kiitos että saan sinua rakastaa, kiitos että et ikinä minua jätä. Kiitos että aika oli sinun naamarisi ja ongelmani tulivat itsestäni, kiitos että olet ollut peilini tällä pienellä matkallani, jota todellisuudeksi luulin. Kiitos kiitos kiitos. Rakastan sinua sellaisena kuin olet ja ilmenet. Jos joskus kiukuttelen sinulle, niin se johtuu vain siitä, että ongelma oli minussa ja uskomuksissani sinua kohtaan. Kiitos. Minä... sinua vaan. <3




tiistai 23. joulukuuta 2014

Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa


Joulu herättää joka vuosi minut tästä "unesta". Kun katselen sitä maailmanlopun meininkiä kaupoissa, ihmisten pakko-ostelua, lahjomista, kulutusta, pakollisia joululauluja, velvollisuuksia, jouluruokien syömistä, stressaantuneita ilmeitä, yksinäisyyden pakoa, puiden kantamista kotiin karisemaan, kinkkujen pakollista syömistä, lumisateen odottelua..jne..niin sitä enemmän nautin omasta rauhallisesta olostani. Minulle joulu merkitsee vain pitkiä kävelylenkkejä rauhallisella kylän raitilla ja ihan tavallisen ruuan syömistä kotona. Pidän joulurauhasta, yhteiskunnan pysähtymisestä ja siitä että ihmisillä on hyvä olla, pidän lasten joulusta mutta valitettavasti näen jo nyt ihmisten silmissä tyhjyyden kun joulu on ohitse ja pitää palata persaukisena arkeen. Näen heidän syyllisyytensä liiallisesta syömisestä jota paikkaillaan kuntosalilla ja tipattomalla tammikuulla sekä muilla uudenvuoden lupauksilla. Olenhan tätä pyörää katsellut 42 vuotta. 
Rakkauteen ei tarvittaisi yhtään tavaraa, ei yhtään syyllisyyden pelosta ostettua lahjaa eikä ensimmäistäkään traditiota tai vaihtokaupan sävytteistä jolukorttien lähettelyä. Rakkautta ei tarvitse ansaita joulupyhillä eikä kirkossa käymisillä.
Hengellisyydestä tai henkisyydestä ei ole valitettavasti enään mitään jäljellä. Pakana kuluttaa, mässäilee ja juhlii! (ei sekään ole syntiä). Tyhjyyden tunnetta kartellaan kuin ruttoa, kaikki pitää olla täydellisessä kontrollissa ja kaikki joulujärjestelyt pitää olla tip top. On joulurauhaa, jouluruokaa, joulusaunaa, joulusiivousta, joululahjoja, joulukirkkoa, joulukinkkua, joulu sitä ja joulu tätä. Mitään ei saa puuttua eikä varsinkaan ruoka saa loppua.

En yritä tässä väittää että jokaisen joulu olisi näin pinnallista, minä katson vain sen mitä näen yleisesti. Joulu on kulutusjuhla joka johtaa kuitenkin siihen, että kun ihmisten rahat on lopussa niin sen jälkeen alennusmyynnit saavat alkaa! Kulutus ei saa loppua. Joulu kun on ohi niin raketit saavat paukkua.

Tässä on maailman paras joululaulu ja siinä on sen todellinen sanoma: "itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa...", "joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta...joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta".






Huomenna on jouluaatto ja nurkan takana meitä odottaa uusi vuosi. Mietin tätä kulunutta vuotta ja täytyy sanoa että helpoin se ei ole ollut. Jatkuvaa anteeksiantoa ja egon ruman puolen esiintymistä. On ollut synkkää ja vetistä, venäjän tilanne huolestuttaa, isällä todettu tappava syöpä, kehon bragaamista, vähän rahaa, odotuksista ja monista haluista luopumista jne. Samalla koen että olen vahvempi kuin koskaan, mutta en ulkoisesti vaan henkisesti, se vahvuus ei kuitenkaan ole minun. Ihmiseen on entistäkin vaikeampi uskoa enkä edelleenkään lähde maailmaa muuttamaan ulkopuolellani. Minä sijoitan entistäkin enemmän siihen mikä antaa minulle todellisen rauhan ja rakkauden tämän kaiken keskellä.

Otan rauhan ja rakkauden vastaan, otan kaikki vastoinkäymiset vastaan, otan sen vastaa mitä näen ja päästän siitä irti. Ei se sen kummempaa ole. Minulla on kuitenkin kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin, enkä anna egon hämätä minua onnettomuuteen. 

Tällä hetkellä minulla on koti jossa viihdyn, hieman rahaa, terveyttä, syviä oivalluksia, onnellisuutta, ruokaa, aikaa, rauhaa, uskoa, kaikki.

Toivon myös sinulle rauhaa ja rakkautta, onnellista joulurauhaa ja kaikkea hyvää. 
Ennen kaikkea hauskaa joulua:




Minullakin on yksi joululahja toive!!! Tahdon että minulla on joulurauha läpi vuoden, muulla ei ole mitään väliä.

T: Jake



"Joulun merkki on tähti, valo pimeydessä. Älä näe sitä ulkopuolellasi, vaan näe se loistamassa sisälläsi olevassa Taivaassa ja hyväksy se merkkinä siitä, että Kristuksen aika on tullut. Hän tulee eikä vaadi mitään. Hän ei pyydä keneltäkään minkäänlaisia uhrauksia. Hänen Läsnäolossaan koko uhrautumisen ajatus menettää täydellisesti merkityksensä. Sillä Hän on Jumalan asuinsija. Eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin kutsua sisään Hänet, joka jo on siellä, toteamalla että Hänen Asuinsijansa on Yksi ja että mikään Hänen Ykseydelleen vieras ajatus ei voi oleilla siellä Hänen kanssaan. Rakkauden täytyy olla kaikenkattavaa voidakseen toivottaa Hänet tervetulleeksi, sillä Pyhyyden Läsnäolo luo pyhyyden, joka sitä ympäröi. Mikään pelko ei voi koskettaa Asuinsijaa, joka antaa Jumalalle suojan Kristuksen aikana, sillä Asuinsija on yhtä pyhä kuin täydellinen Viattomuus, jota Hän suojelee ja jonka voima suojelee Häntä." -IOK

maanantai 15. joulukuuta 2014

Syöpään kuolevan isäni edessä

elämän myrskyissä

Yllä olevasta kuvasta lähti matkani lauantai aamuna etelä-pohjanmaalle sairaalaan, jossa isäni taistelee kuolemaa syöpää vastaan. Taistelu on kuitenkin turhaa, sillä syöpä on levinnyt niin pitkälle, että hänelle ei voida tehdä mitään hänen pelastamiseksi.
Päässäni on vilissyt tässä lähiaikoina monta ajatusta elämän raadollisuudesta ja siitä miten ego meidät palkitsee oravanpyörässä juoksun jälkeen. Se palkitsee sairastumisella ja kuolemalla. Kaikki tämä voi sattua kenelle tahansa ja koska tahansa. Oravanpyörä ei kerro meille siitä mikä on totta, vaan se haluaa vain hyötyä kehoista- kuolemaan asti. Onko se sitä paljon puhuttua elämää?

Sairaalaan saapuessani mieleni oli samaan aikaan surullinen, mutta samalla kuitenkin tiesin, että nyt saan mahdollisuuden taas käydä läpi käytännössä asioita, joista olen kirjoittanut ja puhunut. Kohtaaminen oli minulle suuri hetki. Siinä hetkessä ei ollut mitään turhaa, ei koreita vaatteita, ei treenattuja kroppia, ei tekopirteitä small talkeja, ei identiteettejä jotka keskustelevat keskenään, ei toisesta hyötymistä, ei mitään. Hetki sisälsi pelkkää läsnäoloa, rakkautta. Kuolevan ihmisen kanssa keskustelussa valitsee sanansa tarkoin eikä siinä jaaritella turhia. Siinä kohtaamisessa ei ole tuomitsemista. 
Olemme jokainen täällä kuoleva ihminen, sen lisäksi että jokainen hetki on irtipäästämisen hetki hengitystä myöden, saatan kuolla vaikka isääni ennen, sitä ei voi kukaan tietää. Kun "elämään" kuuluu syntyminen, niin siihen kuuluu myös "kuoleminen". Jos elämään kuuluu iloa niin iloa varjostaa myös suru. Kyse on enemmänkin "näytöksen" hyväksymistä kuin sen kieltämistä.

Vaikka koko elämäni on ollut pelkkää irtipäästämistä kaikesta mitä rakastan, niin silti nyt alkaa olemaan sellainen vahva "tunne" että  me todellakin olemme jotain muuta kuin pelkät kehot. "Tieto" jostain josta ei tarvitse traagisesti luopua. Tämä hetken kestävä näytelmä saattaa olla ehkä hauras, traaginen, hauska, pelottava tai mitä vain, mutta se mikä meillä täällä kokemuksena näyttäytyy, ei ole todellista. Se todellinen rakkaus on meissä jokaisessa eikä se ole millään lailla muutoksen alainen.
Kun katsoin isääni silmiin, näin itseni, vaikka meillä on ihan luonteenkin puolesta paljon samaa, näin silmistä syvemmin itseni. Näin sen itseni joka ei kärsi, halua eikä kuole. Näin sen itsen joka täytti koko huoneen, maan, maailman ja ikuisuuden. Näin vapauden ahtaan vankilan (kehon) lävitse. Meidän todellisuus on jotain mitä sanoin ei kuvailla, mutta jota ehkä voi hieman sanoilla viitata.

Viikonloppuisen kokemuksen jälkeen egostani kuoriutui taas pienenpieni siivu kuvitelmaa pois. Olen taas pikkuisen lähempänä todellisuutta. Tässä mielentilassa pelkkä läsnäolo itselle riittää. En voi enkä saa ketään toista paikkaamaan tätä hiljaa edistyvää matkaani totuuden lähteille. Tämä matka meidän on jokaisen tehtävä itse.

Elämä tapahtuu tässä ja nyt, mitä siinä näet? Minne olet matkalla? Vaikkakin tällä hetkellä tunnen surua, niin se ei tarkoita sitä, että suru olisi huono asia. Suru on opettaja joka on pinnallista iloa syvempää. Suru vain sanoo "kuvitelmasi eivät vastaa todellisuutta". Suru muistuttaa siitä, että täällä mikään ei ole ikuista, mutta rakkaus jossain syvemmällä on.
Kaikki mikä tässäkin kokemuksessa tuntuu hieman ylimääräiseltä, on vain kaikki ne käytännön byrokraattiset asiat. Itse kuoleminen on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen ja elämän kokeminen.
Koko elämä on irtipäästämistä; lapsuudesta, kavereista, kouluista, asunnoista, tavaroista, työpaikoista, ihmissuhteista, lapsista, ulkonäöstä, rahasta, ajatuksista, rakastumisen alkuhuumasta,  kuvitelmista ja lopulta koko "itsestä".

Parin tunnin keskustelun jälkeen ja pienien ikuisuudelta kestävien hiljaisten hetkien jälkeen tuli lähdön aika, irtipäästämisen aika. Voit vain kuvitella miltä tuntuu kun toinen odottaa kuolemaa ja tiedät että näet tod.näk viimeisen kerran. Kevyt halaus, heikko käden puristus ja "koita pärjätä, kaikki päättyy hyvin." Itku. Hyvästi.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Päämääränä yhdentynyt ihmissuhde




"Kun ryhtyy muuttamaan suhdettaan Yhdentyneeksi ihmissuhteeksi, on hyvä pitää mielessä, että kyseessä on radikaali suunnanmuutos kohti tuntemattomia vesiä. Koska päämäärämme on nyt saavuttaa pysyvä ja muuttumaton Rakkauden tila, jota kukaan tai mikään ei voi tietenkään uhata, meidän on työstettävä pois kaikki egon puolustusmekanismit, mukaan lukien tekosyyt, projisointi, kieltäminen, katkeruus, vastahyökkäys ja puutteenalaisuus. Jos todella haluamme saavuttaa syvän ja ikuisen Rakkauden, meidän on oltava valmiita poistamaan kaikki esteet Rakkauden tiedostamisen tieltä sekä muissa että itsessämme. Tämä merkitsee sen ymmärtämistä, että todellinen läheisyys on paljon enemmän kuin pelkkää seksiä tai fyysistä ja emotionaalista yhteenkuuluvuutta.
Aito läheisyys alkaa siitä, että opimme luopumaan puolustelunhalusta. Avautumalla ja uskaltamalla olla rohkea ja haavoittuva kumppanimme edessä voimme löytää tien rakkauteen. Näin saavutamme myös itsetuntemusta ja opimme rakastamaan itseämme. Opimme niin ikään luottamaan itseemme ja Alkulähteeseen. Kestävä ja aito läheisyys alkaa siitä, että opimme tuntemaan oman todellisen luontomme. Useimmat meistä kuitenkin jumiutuvat turhaan kierteeseen, jossa etsitään lyhytaikaista fyysistä ja emotionaalista läheisyyden tunnetta seksistä. Kuvittelemme virheellisesti, että tällaiset kohtaamiset toisen ihmisen kanssa voisivat tuoda meille läheisyyden, jota kaipaamme, mutta ne eivät voi jatkuvasti tuoda meille sitä, mikä meidän on löydettävä omasta itsestämme. Tämän takia me koemme, että rakkaus toista kohtaan alkaa ajan myötä hiipua."

"Yhdentyneen ihmissuhteen päämäärä on molempien vapauttaminen. Vapauttamisella tarkoitamme sitä, että auttaa toista vapautumaan siitä virheellisestä havainnosta, että me olisimme vain dualistisia ihmisiä epävarmassa elinympäristössä. Yhdentyneessä ihmissuhteessa opimme ymmärtämään, ettei kumppanimme ole erillinen vaan että hän on yhtä kuin me. Kun jätämme säännönmukaisesti egon huomiotta, saamme kumppanimme lopulta vakuuttuneeksi, että hän on Ääretön ja Yhdentynyt itse."



"Todellinen Rakkaus voi vain lisääntyä, kun sitä käytetään eli laajennetaan. Me onnistumme tässä harjoittamalla anteeksiantoa (jättämällä egon virheet huomiotta niin omassa itsessä kuin kumppanissakin), kiitollisuutta, kärsivällisyyttä, pyyteetöntä antamista, kuuntelemista ja rehellistä puhumista ehdoitta, mikä merkitsee, ettemme edes salassa halua toiselta vastapalvelusta takaisin. Tietoisen rakkauden ihme tunnetaan sen ehdottomasta laajenemisesta, ja alkuun tämä saattaa vaatia äärimmäistä kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta eritoten suhteessa tapahtuvan muutoksen alkuvaiheissa."

-Vie minut totuuteen-vapaaksi egosta