sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kelluvat korkit meren aalloilla, kosmeettinen pinta




"Auktoriteetteihin nojaaminen on kuin yrittäisi jättää jonkin askeleen väliin, mikä ei ole mitenkään mahdollista. Ei ole mitään sellaista ymmärrettävää, jota emme voisi ymmärtää ihan itse. Meidän ei tarvitse luopua itsemääräämisoikeudestamme jonkin toisen ihmisen tai järjestön hyväksi. Kaikki mitä tarvitsemme on meidän käsillämme ja saavutettavissamme, eikä kukaan ole koskaan jättänyt väliin yhtäkään askelta.
Kasvatusdogmit ja -ideologiat ovat erityisen turmiollisia tässä suhteessa. Ne värittävät ja muovaavat ajatuksiamme paljon suuremmassa määrin kuin ehkä ymmärrämme. Henkiset etsijät saattavat olla varmoja sen suhteen, että he ovat päässeet eroon nuoruutensa ehdollistumisista, mutta tämä on paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Kuka tahansa voi järjestellä persoonansa ulkokuorensa uuteen uskoon ihan milloin vain ja ihan miten tahansa - vaihtaa pukeutumistyyliään, kampaustaan, nimeään, osoitettaan, kansallisuuttaan ja uskontoaan - mutta pinnalla tapahtuva muutos on vain kosmeettista. Se on kuin maalaisi talon uuden väriseksi ja alkaisi nimittää sitä uudeksi taloksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Se on sama vanha talo, sama vanha rakennelma, jolla on sama vanha perusta; se on vain eri värinen. Voit lisätä taloon koristeita, verhota sen kankaaseen tai maisemoida pihan uudelleen, mutta tällä ei ole mitään olennaista eroa. Jos haluamme talon olevan eri talo, meidän on purettava sen perustukset, kärrättävä pois purkujäte ja aloitettava aivan alusta.
Usein kysytään, voiko ihminen todella muuttua? Vastaus kuuluu: kyllä voi, ja näin se tehdään: pura rakennus ja rakenna uusi.
Kuole ja synny uudelleen. Ei ole mitään muuta tapaa. Voimme käydä terapiassa vuosikausia ja olla yhä sama persoona kuin aloittaessamme. Voimme lukea joka ainoan itsetuntemuskirjan, tilata kaikki sopivat aikakausilehdet, liittyä kaikkiin ryhmiin, käydä kaikki kurssit ja ponnistella äärimmilleen, mutta jos rakenteet ja perusta ovat samat vanhat, silloin olemme sama vanha persoona, vaikka miten muuttaisimme ulkoista olemustamme ja käytöstämme.
Todellinen muutos tapahtuu syvällä pinnan alla, sellaisissa syvyyksissä, joissa ei yleensä käydä, ja ennen kuin olemme matkanneet sisällemme ja noihin syvyyksiin, emme voi todella väittää tuntevamme itseämme. Niin kauan kuin emme ole tehneet tuota matkaa, olemme  täysin näkymättömien voimien armoilla, kuin kelluvat korkit meren aalloilla, mutta ei meitä kiinnosta tehdä tätä matkaa, sillä meidän on paljon helpompi vakuuttaa itsemme siitä, että meidän kelluntaliikkeemme saa koko meren aaltoilemaan.
Turhuus.
Rönsyily päättyy tähän."

-Jed Mckenna, henkinen sodankäynti





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti