"Ihminen joka ei ole koskaan saanut rakkautta, ei voi tietää, ettei hän ole saanut rakkautta. Rakkaudettomuudesta on tullut hänelle normaalitila. Hän ei tiedä paremmasta, vaan kokee maailman sellaiseksi ettei siinä ole rakkautta. Ei hän sitä sen kummemmin ihmettele, se on hänelle luonnollista. Yhtä luonnollista kuin se, että hän selviytyy kehittämiensä stragedioiden avulla.
Mutta kohdatessaan todellista rakkautta ihminen tunnistaa menneisyydessä kokemansa rakkaudettomuuden. Rakkaus muodostaa taustan, jota vasten rakkaudettomuus alkaa hahmottua. Ei voi tietää menettäneensä jotain hyvää, jos aina saa pahaa. Vasta saadessaan hyvää huomaa, että se, mitä on saanut, ei olekaan hyvää. Siksi rakkaus tekee kipeää sellaiselle, joka on joutunut elämään rakkaudettomuudessa. Tässä on syy siihen, miksi monet sisäisiä haavoja kantavat ihmiset torjuvat rakastavat ihmiset läheltään. Rakkauden mahdollisuus tekee niin kipeää, että on parempi hylätä rakastava ihminen.
Rakkaus herättää eloon ihmisessä olevan rakkaudettomuuden, sekä sen, minkä kohteeksi hän on joutunut että sen, mitä hän itse on levittänyt ympärilleen."
INHIMILLISYYS
"Vahvuus ei herätä hellyyttä eikä myötätuntoa. Vahvuutta kunnioitetaan, pelätään ja kenties kadehditaan, mutta sitä ei rakasteta. Heikkoutta sen sijaan on helppo rakastaa. Jokainen tunnistaa toisen heikkoudessa oman heikkoutensa. Heikkous on niin inhimillistä. Heikkouden suunnassa on meidän jokaisen todellisin identiteettimme. Heikkous on ihmisen varjelluimpia salaisuuksia, koska se tekee haavoittuvaksi. Kun pääsemme näkemään toisen ihmisen heikkoutta, samastumme siihen. Tunnistamme toisen ihmisen inhimillisessä heikkoudessa oman inhimillisyytemme."
Tommy Hellsten: elämän paradoksit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti