lauantai 13. syyskuuta 2014

Elämä on kärsimystä!

Ei ehkä aina, mutta...
Jos haluat isot lihakset tai kiinteän kropan, sinun on kärsittävä kuntosalilla ja oltava kurinalainen. Jos haluat rahaa, sinun on tehtävä töitä ahkerasti. Jos haluat suosiota, niin sinun on treenattava itseäsi. Jos haluat kirjailijaksi, niin sinun on kirjoitettava paljon selkä ja silmät mutkalla. Jos haluat juosta maratoonin, niin sinun on hikoiltava veren maku suussa. Jos haluat muusikoksi, niin siihen auttaa jatkuva treenaaminen. Jos haluat tatuoinnin tai lävistyksen, niin sinun on tunnettava kipua. Jos haluat syödä sokeria ja karkkeja, niin hetken päästä tulee väsymys, laskut ja kiukku. Jos haluat lähteä juhlimaan, niin sinun on kärsittävä krapulasta tai väsymyksestä. Jos haluat hyvän ihmisuhteen niin, sinun on kohdattava siinä itsesi eli omat esteet rakkauden edestä. Jos rakastut tulisesti, niin sinun on tunnettava yksinäisyyttä ja kaipausta. Jos tahdot hetken mielenrauhaa, niin mene meditoimaan ja seuraa mieltäsi. Siinä ei auta itkut markkinoilla. Jos kohtelet muita huonosti, niin et takuulla tule saamaan itsekään hyvää kohtelua. Auringon jälkeen tulee vesisade, päivän jälkeen yö ja hyvän päivän jälkeen huono, ennemmin tai myöhemmin. Rauhan jälkeen tulee sota ja syntymän jälkeen kuolema. Tässä ei new age eikä yksisarviset auta. 

Buddha sanoi paljon ennen kristuksen syntymää, että elämä on kärsimystä, eikä se Jessenkään elämä ollut kaksista. Kaveria mollattiin, kivitettiin ja lopulta heitettiin tylysti ristille. Kaiken tämän lisäksi kaverin päälle syljetään henkisesti edelleen. Perustetaan kultteja ja soditaan hänen nimessään.
Jos näin arkisemmalta tasolta tarkastelee kärsimystä, niin jokainen saattaa olla yhtä mieltä siitä, että elämä on kärsimystä. Kun pieni vauva syntyy tänne, niin jos hänelle käy säkä, vauva saattaa syntyä hyvään perheeseen ja jos tähdet ovat oikeissa paikoissa, niin hän saattaa syntyä terveenä. Itkun kanssa hän tänne jokatapauksessa tulee ja 100 % sesti tarpeita täynnä. Tästä alkaa kärsimysnäytelmä. Itkun ja naurun vuoropuhelu. Joillakin saattaa näyttäytyä parempi elämä kuin toisella, mutta kaikilla on kuitenkin nälkä, jano, väsymys, huolet, kivut, sairaudet, tunne-elämä, ongelmat, vilkas mieli, pelko, rakkaudettomuuden tunteet, jne....

Kärsimys jakautuu ja näyttäytyy kaikkialla. Jopa luonto on täynnä raadollista näytelmää. Eläimet syövät toisiaan ja puun juuretkin taistelevat vedestä. Kaikkialla vallitsee ahneus ja vallanhimo. Ihmiskunnan historia on verinen. Se on ihan fakta, turha sitä on lähteä kaunistelemaan.
Ystävät kääntävät selkänsä ja kaikkialla muistuttaa erkaantumisen ajatus. Kaikesta on osattava päästää irti eikä mikään näytä olevan pysyvää. Rakkaudenkin nimessä julistetaan paljon asioita, mutta useinmiten ne jäävät vain puheensolinaksi.
Ihmiset taistelevat täällä hengestään, joten oravanpyörän on pyörittävä. Kaupan kassalla ei ohiteta, muuten saattaa tulla keklu lapaluiden väliin. Ihmissuhteissa vaihdetaan ihmisiä kuin sukkia, koska ei kestetä nähdä sitä omaa syyllisyyttä ja menneisyyttä, kun purkin kansi avautuu, niin "demonitkin" avautuvat. Jokapuolella voi havaita rauhattomuutta, jota täytetään kaikella mahdollisella rahan pyörittäessä maailmaa.



Yks päivä töistä kävellessä yksin kotiin rahattomana kohtasin tylyn faktan. Tulin siihen tulokseen, että aivan varmasti minulla olisi ulkoisesti toisenlainen elämä jos olisin rahallisesti rikas. Minulla olisi pysyvä ihmissuhde, oma asunto, matkustelisin paljon ja saisin syödä ruokia jotka maksavat enemmän. Suosiota ja hyväksyntää saisin helpommin, koska minusta olisi enemmän hyötyä ympäristölleni. Ihmissuhteisiin toisin enemmän (valheellista) turvallisuuden tunnetta, uskottavuutta ja voisin osoittaa rakkautta kaikella kivoilla kokemuksilla ja asioilla. Bändillänikin menisi paljon paremmin kokemuksellisesti, koska olisi omat studiot, rahaa keikkailuun ja soittimiin. Kyllä raha houkuttaa. Pelkkä sana vetää jo ihmisiä puoleensa. On tyly fakta, että kun minulla ei ole edes autoa eikä tililläni ikinä rahaa, niin saan olla yksin ja hakea iloni muista asioista. Tämä on minun kärsimysnäytelmäni yksi niistä monista muista muodoista. Tosin edes raha ei tuo sitä sisäistä rauhaa, vaan siirtää itsen kohtaamisen tuonnemmaksi.



Muilla ihmisillä on omat kärsimyksensä, ja kaikkialla näyttäytyy syyllisyyden ja ykseydestä erkaantumisen symbolit. Kukaan ei pääse helpommalla ulkoisesti, rauha on siis haettava omasta itsestäni. Jos haluan mennä siitä kuuluisasta neulan silmästä rauhaan, niin se rauha on löydettävä sisimmästäni. Elämä joka on kärsimysnäytelmä, on osoittanut epätäydellisyytensä, kysymys kuuluukin: "Millä muulla tavalla voisin löytää taivasten valtakunnan, joka on sisäisesti meissä"?

Ensiksikin on tajuttava, että on kaksi vallitsevaa asiaa joiden pohjalta tehdään kaikki valinnat: joko rakkauden tai pelon. On ymmärettävä, että mikään ulkopuolella ei ole todellista ja pysyvää. Elämä näyttäytyy kuin elokuva taustalakanalla. Se kulkee ajassa päätyen aina kuolemaan. Jokainen näennäinen asia.
On tajuttava, että ainut joka katselee tätä näytelmää on minä ( ja sekin on kyhätty kasaan menneisyydestä). Mitä siis siinä näen ja miten hyvin päätän olla siihen samaistumatta, on vain kyse valinnoistani. Todellisuudesssa me kaikki olemme yhtä rakkautta yhdessä eikä ulkoiset asiat kykene erottamaan täydellisyyttä. Erkaantumisen takia me koemme kärsimystä. Erkaantumisen ajatuksen takia sodimme itseämme vastaan. Olemme sekoittaneet elämämme omassa mielissämme.




Miten sitten olen ihan arjen tasolla tehnyt rauhan saavuttamiseksi?
Annan anteeksi kaikelle sellaiselle, mitä ei ole oikeasti edes tapahtunut. Muuten en voisi todella päästää irti. Ymmärrän, että kaikki todellinen johon kannattaa investoida, on sisäinen tasapaino ja oma mieli. Mielen muuttaminen on avain kaikeen, siis aivan kaikkeen. Miksi tästä ei puhuta yleisesti? Miksi haluamme mieluummin jäädä orjiksi ja esittää marttyyria? Haluamme mieluummin olla uhreja kuten Jeesuksesta ristillä on annettu sellainen kuva.
Uhriksi jäämisessä on sellainen suuri ongelma, että haluamme päästä pahasta olosta eroon projisoimalla se toisiin ihmisiin. Se on aina jonkun muun vika, paitsi itsessä tietysti. On ensiksi otettava vastuu itsestä ja vasta sitten voi elämä saada todellisen tarkoituksensa.
Joku sattaa ehkä luulla, että tässä on kysymys pelkästään karkuunjuoksemisesta elämää kohtaan, mutta on ja ei. Ainakin itselläni on syntynyt syvempi rauhan tunne ja semmoinen psykologinen pelko vähentynyt vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, vanhuus ei enää pelota ja kaikki näyttää paremmalta ja syvemmältä. Nyt elämässäni on tarkoitus, enkä jaksa käyttää energiaani turhien murheiden vatvomiseen. Jopa vuoden ajat ja musiikkikin kuulostaa paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki on muuttunut, mutta samalla mikään ei ole ulkoisesti muuttunut. Edelleen näen kärsimystä, mutta se ei enään vie minua mukaansa, kuin korkeintaan pieneksi hetkeksi. Muutan siis maailmaa muuttamalla itseni maailman suhteen.

Itseäni en tukahduta millään osa-alueella ja jos tukahdutan, niin annan senkin itselleni anteeksi. Ajattelen että "otan elämän vastaan sellaisena kuin se ilmenee ja hyväksyn asiat sellaisena kuin ne ilmenevät." Jos tarvetta tehdä muutoksia tulee, niin teen sen, mutta heittäytyminen uhriksi minulla ei ole enään mitään tarvetta. Antaa elämän näyttäytyä sellaisena kuin se näyttäytyy, en minä muuta voi, enkä tahdokkaan.



Rauhaisaa ja mielenkiintoista elokuvaa vain kaikille!

T: Jake

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti