keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Miksi rakkaus pelottaa? Vai pelottaako?

Hei!

Nyt aion ihan omin sanoin mietiskellä asiaa joka on askarruttanut minua jo vuosia. Henkisellä polulla on tullut vastaan monenmoisia oivalluksia ja kysymyksiä. Tässä niistä yksi ja kysymys kuuluu; miksi rakkaudesta niin helposti vaietaan ja että miksi rakkautta pelätään? Nyt en kuitenkaan vaikene puhua vaan annan sanaisen arkkuni reilusti aueta. Again. Eikä edes pelota, ainakaan en tunnusta.

Olen huomannut monen henkisen oppisuunnan viestittävän yhtä totuutta ja se on se, että rakkaus ja pelko ovat vastakohtia, mutta kaikesta huolimatta olen huomannut ympärilläni paljon rakkauteen liittyviä estoja ja pelkoja. Jos rakkaus laajentaa, vapauttaa ja vie mukanaan pelon, niin miksi ihmeessä maailman yksinkertaisemmasta asiasta tehdään maailman monimuotoisin ja vaikein?

Rakastumiseen liittyvä alkuhuuma on siitä mahtava tunne, että se tekee kirjaimellisesti ihmisestä hullun, hullun muiden "normaalien" silmissä. Rakastunut voi tehdä huumassaan ihan mitä tahansa, jotta saa vaan olla rakastuneena rakastetun kanssa. Pelko on hävinnyt jakamisen ja onnellisuuden iloihin. Hän omistaa koko elämänsä rakastetun ajattelemiseen ja on valmis vaikka lopettamaan syömisen tai on valmis antamaan kaikkensa rakkauden eteen. Rakastunut on valmis huutamaan koko maailmalle että "rakastan sinua!" Rakkauden aallot ovat hukuttaneet perus arkiset huolet alleen. Aika tuntuu kadonneen hänen läsnäoloonsa. Rakastuneet voivat viettää yhdessä suudellen ja hellyyttä osoittaen vaikka päiviä putkeen. Lupauksia ladellaan ikuisesta rakkaudesta ja rakastettu on tietysti täydellinen. Puhelin laskut käyvät pilvissä. Rakastavaiset ovat pilvissä. Huolet kaikkoaa ja kaikki näyttää täydelliseltä. Elämään on tullut tarkoitus ja sielunkumppani on löytynyt. Hänessä ei ole mitään vikaa. On tapahtunut hetkittäinen "minän" katoaminen ja mieli ratsastaa rakkauden flowssa. Ego on kaikonnut. Rakkaus on valmis antaamaan itsensä toiselle. Huolet eivät voi mitään rakkauden puskiessa ovista ja ikkunoista. Jokainen asia tai ihminen tuo vain hänet mieleensä. "Vain kuolema meidät erottaa". 2 sulautuu yhteen ja erillisyys on päättynyt. Hetkeksi?



Alkuhuuman jälkeen alkaa se paljon puhuttu arki. Realismi kadottaa henkimaailman asiat ja on palattava takaisin murheiden laaksoon. Ego alkaa pikkuhiljaa palautumaan takaisin lähtöruutuun ja entistäkin voimakkaampana. Hetken ego (menneisyyden muokkaama minäkuva) joutui katoamaan ykseyden muistoihin ja nyt alkaa voimakas minä taas nostamaan profiiliaan. Se sanoo "tässä menee rajani", "tässä on haluni", "tämmöinen minä oikeasti olen", "ota tai jätä mutta itsestäni en luovu", "suutelu tai muu hellyyden osoitus yleisillä paikoilla on ällöä", "en aio enää julistaa rakkauttani, ainakaan muiden kuullen", "haluan piilottaa rakkauteni ja näytän rakkautta vain ja ainoastaan jos saan sitä ensin", "haluan kehittää tätä elämääni ulkoisesti, en sisäisesti kohtaamaalla pelkojani", "haluan vain hyödyn kumppanistani, mutta hänen huonona päivänä en häntä kaipaa", "jos hän ei täytä odotuksiani, niin löydän vielä paremman", "koska en enää koe alkuhuuman tasoista itsettömyyden tunnetta, rakkautemme on nyt kuollut", "mitähän muut tästä ajattelevat?"... 
Nämä ajatukset eivät kaikki ilmene välttämättä yhdelle ja samalle ihmiselle, mutta liittyy egon logiikkaan joka jakautuu erillisyyteen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.




Vasta kun arki alkaa, niin rakkauskin voi alkaa, vaikka onhan se ehkä helpompaa rakastaa hyvänä päivänä tai omaa "kultaa" hyödyntäen omiin itsekkäisiin tarkoituksiin ja vieläpä piilossa muulta "pahalta" maailmalta. Rakkaus tahdotaan piilottaa, koska epävarmuus rakkauden alkuperästä tuottaa epävarmuutta. Pikkuhiljaa alkaa omat pelot ja menneisyyden peikot kömpiä esiin- sisältämme. Menneisyyden epäonnistumiset, loukkaukset, pettymykset, jätetyksi tulemiset ja lapsuudessa tapahtuneet rakkaudettomat asiat marssivat esiin, joten yleensä ne laitetaan vain kylmästi toisen syyksi eikä osata tai edes haluta käsitellä niitä itsessä. Monesti ei edes tajuta omia reaktioita joita tapahtuu tietoisuudessa, alitajuisesti. On helpompi vetäytyä pois tilanteista ja olla yksin kuin katsella toisen epävarmuutta joka muistuttaisi MINUN omasta epävarmuudestani. On helpompi tuomita ja olla ymmärtämättä kuin rakastaa , hyväksyä, ymmärtää ja antaa tukensa- eli puhtaan rakkautensa. Sitä mielestäni rakastaminen parisuhteessa on; luottamusta, avoimuutta, hyväksymistä ja anteeksiantoa.




On helpompaa kuunnella egonsa sanelemia ohjeita ja seilata turvallisilla vesillä kuin antaa itsensä, AVATA aidosti itsensä. On helpompaa laittaa kaiken huomionsa ulkoisiin asioihin ja unohtaa omat esteet rakkauden edessä. On helpompaa viettää humalassa baari iltaa tai katsella yhdessä leffaa ( ei niissäkään ole mitään pahaa), kuin puhua avoimesti kaikista tunteistaan. Silloin joutuu olemaan rehellinen itselleen ja toiselle. Avatessa joutuu ottamaan riskin, suuren riskin. On pelottavaa ottaa jätetyksi tulemisen riskejä. On rajua kamaa avata omat pimeät puolensa rakkaudelle. Rakkaus on egolle pelottavaa, hyvin pelottavaa. Kulisseihin on helpompi jumittua, koska silloin vain sillä on merkitystä miltä rakastavaiset näyttävät ulkoisesti. Todellinen puhdistuminen voi joskus olla itkuista ja haavoittavaakin. Mutta jos rakkauden uskotaan tulevan itsekkyyden ulkopuolelta kaikkeudesta ja sen takaa, niin me voimme vain olla osa rakkautta eikä pelkoon ole mitään syytä. Mutta jos kuvittelen mielessäni rakkauden olevan sitä tai tätä, niin on päivän selvää, että en voi ymmärtää rakkauden mahdollisuuksia elämässäni. Rakkaus ei tule mielikuvituksesta, koska mielikuvitus ja mielikuvat eivät totuuden valoa kestä. On hölmöä uskoa median luomiin mielikuviin rakkaudesta. On mielestäni hölmöä uskoa naisten lehtien "näin olet hyvä rakastaja" tekstejä. Kaikki mikä on mielikuvitusta, tulee kuolemaan. Kaiken ulkokuoren alla piilee epävarmuus, niin kauan kun tuomme ne päivän valoon. Me voimme vain matkata siihen todellisuuteen, joka on yksi yhdessä. Erillisyyden kautta joutuu vain kuolemaan. Jokainen hetki. Vahva ja todellinen rakkaus syntyy HEIKKOUDEN KAUTTA. Niistä hetkistä kun mielikuvat murenevat ja siitä ymmärryksestä, että joudun tekemään työt itsessäni. Ulkoista maailmaa on turha lähteä muuttamaan, koska kaikki esteet rakkauden kokemiselle on meissä itsessämme. Vain oma mieleni voi estää todellisen rakkauden kokemisen. Kaikki mahdollisuus rakkauteen piilee tässä hetkessä. Rakkaus ei elä ajassa, mutta sen voi kokea ajan keskellä, tässä ja nyt.





Rakkaus ei kuitenkaan ole itsekästä, koska olemme yksi ja sama "henkiolento", vaikka näytämme erilaisilta, rakkautemme on yhtä. Erilaiset uskomukset joista on rakennettu identiteetit, erottavat meidät unohduksen uneen. Rakkaus ei voi olla edes maalaisjärjellä ajateltuna kenenkään yksityisen omaa. Rakkaus on meidän yhteinen asia eikä se lopu koskaan, rakkautta voi vain laajentaa. Esteet on kuitenkin poistettava omasta mielestä, koska siellä ne esteet on rakennettukin, eikä kukaan toinen ole niihin syyllinen. Jos tahdot välttämättä niin ajatella, se vain hidastuttaa omaa matkaasi rakkauteen. Toisten syytteleminen on hyödytöntä rakkaudelle.

Tulin siis siihen tulokseen, että me emme pelkää mitään muuta asiaa tässä maailmassa kuin rakkautta, meidän todellista olemustamme. Rakkaus on meidän suurin pelkomme. Me sisäisesti kaipaamme sitä eniten, mutta olemme hämmennyksissä siitä miten voimme rakkauden kokea. Kollektiiviset uskomukset, säännöt, moraali ja rationaalisesti rakennettu pelko estää meitä kokemasta rakkautta kokonaisvaltaisesti. Olemme yksinäisyyden ja erillisyyden unessa, mutta sisällämme on polku joka vie meidät ennemmin tai myöhemmin perille.

Rakkauden pelon takia emme näe rakkautta, hellyyttä, alastomuutta, rakasteluja, avointa itkua, riitelyjä ym. tunteita julkisilla paikoilla, eikä aina piilossakaan kuin ehkä humalaisten tai nuorten toimesta, koska rakkaus muistuttaa meitä pelosta ja pelko rakkaudesta. Me pelkäämme ottaa riskejä, koska meissä on paljon epävarmuutta ja pelkoa. Rakkaus on liian yksinkertaista meille, koska sitä ei voi nähdä, ihan niinkuin ei tuultakaan voi nähdä, mutta silti se voi yltyä vaikka myrskyksi asti. Kaikki näkymätön on pelottavaa, koska se on egon luoman maailman vastakohta. Rakastua saa paperilla, mutta näyttää ei sitä saa, kuin korkeintaan menemällä naimisiin tai kivalla ja yleisesti hyväksytyllä tavalla päivittää facebook: "parisuhteessa". Rakastua toki saa, mutta kukaan ei edes osaa sanoa sen tarkemmin, että mitä se semmoinen rakkaus on....Rakkaus leimataan helposti ällöksi ja kuuluu vain teineille. Ego ei halua menettää itseään rakkaudelle. On siis parempi olla puhumatta tunteistaan ja peloistaan. Jos "rakas" lähtee läiskimään pelkojeni takia, niin olen vain nolannut itseni ja jään taas yksin. Sekin on pelottavaa.

Kollektiivisella tasolla näkyy selvästi se miten pelottavaa rakkaus on. On kautta ihmishistorian ollut sotia, joukkomurhia, hallitsemista ja maailman valloitusta. Seksikin on syntiä. Kaikki on syntiä.
Ihminen tappelee ja stimuloi kärsimyskehoaan ilman, että ymmärtää miksi niin tekee. Kaikki muu näyttää olevan ulkoisesti tärkeämpää kuin rakkaus, mutta sisällämme tunnemme yksinäisyyttä, koska kuuntelemme mieluummin uskoisia kotkotuksia, vaikka rakkauden hiljainen ja yksinkertainen ääni kutsuu meitä luokseen jokainen hetki. On näytettävä hyvältä muiden silmissä eikä vastaan tulijoita saa halata eikä yleisillä paikoilla saa jututtaa ihmisiä ilman hulluksi tulemisen leimaa. Luultavasti minäkin olen outo nyt kun haluan miehenä puhua rakkaudesta ja vieläpä muiden silmien edessä omalla nimelläni. 
Oravanpyörän pyörittäminen hautaan asti on monesti tärkempää kuin hulluttelu ja vapauteen perustuva rakkaus. Vapaus pelottaa ja ainut mihin sen sijaan monesti ryhdymme, on riippuvuus. Riippuvuudenkin sekoitamme useasti rakkauteen vaikka riippuvuuskin on vain yksi pelon muoto. Se ilmenee esim näin: En uskalla näyttää kaikkia tunteitani arjessa, koska muuten rakkaani voi katkaista riippuvuuteni köyden irti. Sitten olen taas yksin ja sekin on egolleni hyvin pelottavaa.
On muistettava sekin, että helposti vaadimme toiselta ymmärrystä ja vapautta, mutta emme osaa itse sitä antaa silloin kun toisella on vaikeaa. Koemme että se on jotenkin ITSELTÄMME pois. Emme ehkä halua kohdata toisen tuskaa ymmärryksellä, koska se voi pahimmassa tapauksessa stimuloida oman kärsimykseni ja epätäydellisyyteni. Pelkään että minua ei enää rakasteta. On helpompaa vetäytyä pois kuin olla "negatiivisissa energioissa".

Uskon että kaikki kärsimyskin on pohjimmiltaan rakkauden pyyntöä, eli niin tai näin niin rakkaus kestää kaiken. Kaikkea tätä ei tarvitse välttämättä oivaltaa, jos on läsnä elämälle, hetkelle ja omalle rakkaalleen. Niin yksinkertaista se rakkaus kuitenkin on... 


....lupaan olla sun...ja sanoo senkin ääneen, ei tuu tarpeeks sanottuu...<3 <3

https://www.youtube.com/watch?v=-AY5-0uXn9w


Rakkautta mietiskeli 41 vuotias mies, joka puhuu ja pussaa oman kokemuksen sekä oivallustensa kautta. Näkemykseni asiasta suodattuu oman mieleni kautta, joten sinullakin on varmasti omasi. Jos tahdot, niin kerro se minulle.

Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille lukijoille, peace & love!!!

T: Jake


2 kommenttia: