Google+ Followers

perjantai 28. helmikuuta 2014

Within Temptation AlbumTour, Kaapelitehdas, HELL-sin-ki

MOI!!

26.2.2014 keskiviikkona kävimme stadissa within temptationin keikalla. Bändi oli hyvä, melkeimpä loistava. Asioita joihin kiinnitin huomiota paikanpäällä oli seuraavat: yllättävän paljon ns. taviksen näköisiä ihmisiä. Toki mukana oli myös perus hevarin näköisiäkin otuksia, mutta väkisinkin mieleeni juolahti että within temptation on liian poppia hevareille ja liian hittiä gooteille.
Esiripun laskeutuessa näky oli kuin suoraan teatterista. Paljon hienoja taustakuvia lavasteineen ja suuri esiintymislava, joka selittää myös sen, että miksi siellä ei ollut lämppäribändiä.
Joskus vuosia sitten diggailin bändiä enemmänkin, mutta viimevuosina olen unohtanut levyt hyllyyn pölyttymään. Nyt oli siis hyvä muistella menneitä. Bändi oli loistavassa iskussa ja loistavan herkkä ja kaunis enkelimäinen laulaja, joka toi bändin hetkittäiseen raskauteen hyvää kontrastia. Diggasin bändin vanhemmista hiteistä eniten, mutta kyllä tuo uudempikin materiaali oli tasasen laadukasta. Joskin hieman enemmän saisi musiikissa olla nyansseja ja uudenlaisia sovitus ratkaisuja. Toisaalta jokaisella bändillä on omat vanhvuudet ja identiteetti, joten tässä maailmassa ei ole kuin yksi within temptation. Olisi kannattanut olla mukana. Hieno kokemus.

Otin kuvia parisen sataa ja laitan nyt tähän muutaman sekä puolentunnin dokumentin muistoksi reissusta, hauskaa oli :-) 












































 






Tässä sitten vielä se dokkari: http://www.youtube.com/watch?v=5mmcF3dYm_Q&feature=youtu.be

maanantai 24. helmikuuta 2014

LOVE REVOLUTION!!! FREEDOM!!! MUSIC!!!!!PEACE & LOVE!!!!!!!!

MOIKKISS kaikki taiteilijat, hipit ja hörhöt!!!!

Viimeksi kirjoitin urheilun seuraamisesta henkisen kasvun peilinä. Minusta tuntui että se ei saanut juuri yhtään kannatusta. Mietin että tapani kyseenalaistaa asioita ei ruoki egoa eikä siihen ole kenelläkään mitään lisättävää tai sitten minua on vaikea ymmärtää (egon maailmaa ei voi koskaan täysin ymmärtää;-). No jokatapauksessa ilmennän vain itseäni ja nykyään näen kaiken ympärilläni henkisen kasvun tukena, joten tämä eläminen on minulle aika helppoa ja rakastavaa...tai niin ainakin kuvittelen.

Kun kävin tänä aamuna ennen kuutta yksin lenkillä, niin päähäni välähti seuraava tarkastelun aihe. Musiikki ja oman itseni peilaaminen suhteessa siihen. Koska rakastan musiikkia ja henkistä polkuani, niin nyt tarkastelen hieman sitä mihin olen kiinnittänyt huomiota. 

Tätä kirjoittaessa taustalla soi Von Hertzen Brothers jonka keulahahmo on Äiti Amman opetuslapsia ja käsittääkseni biisit kertovat universaalista rakkaudesta ja vapaudesta. Freedom Fighter.




Kun äsken lueskelin soundia niin silmiini osui Motörheadin Mikkey Deen haastattelu ja mies sanoi mm. seuraavaa: "Motörheadin hienoimpia piirteitä on se, ettemme me tee suunnitelmia. Kirjoitamme spontaanisti- jos sävellämme tänään biisin niin se on huomenna purkissa. Jos nauhoittaisimme Aftershockin nyt niin se levy soundaisi täysin erilaiselta. Emme jää koskaan pohtimaan menneitä vaan katsomme aina eteenpäin."

Hienoa, tämäkin on mielestäni täysin hieno henkiseen vapauteen perustuva asenne. Eletään hetkessä ja annetaan musiikin viedä.




Olen lukenut viimeaikoina myös Indica yhtyeen Jonsun haastattelut ja hän on sanonut mm. näin.: "Kiire on niitä varten, joilta fiilis puuttuu" on tärkeä laini. Mulle on ollut ratkaisevaa ymmärtää, että asioiden saaminen ei tuota pysyvää rauhaa eikä tyytyväisyyttä vaan se saa haluamaan lisää. Loputon halujen perässä juokseminen tekee ihmisestä hyvin kiireisen. Minusta se teki onnettoman." -Soundi
"Minkä takia ihmisellä on niin voimakas halu kontrolloida toisen elämää, kun ollaan parisuhteessa?". 
" Uskon että kaikista epätoivoisimmillakin hetkillä on toivoa, ja että rakkaus ja onni löytyvät ihmisen sisältä".
"Onnen syy (biisistä) kertoo pienistä asioista, jotka tekevät onnelliseksi. Siitä että pystyy olemaan läsnä hetkessä ja tekemään siitä hetkestä maailman tärkeimmän."
Sun oma(biisistä) " Sitoutuminen on kaunis asia- että lupaa olla toisen kanssa aina kaikesta huolimatta. On tärkeää, että on ihmisiä, jotka eivät petä tai jätä, vaikka uskallat olla oma itsesi ja kokeilla rajojasi."
"Halusin ottaa kantaa nykypäivän menoon ja kiireeseen ja esittää kysymyksen siitä, ovatko ihmiset oikeasti onnellisia." -Sue

Tässä Indica ei katko ikuista virtaa mutta muistuttaa että ei kannata kantaa pelkoa:


Klamydia kehoittaa tässä että älä pelkää:


Vesku Jokista ei kiinnosta olla kopio eikä elää kellokorttielämää. Vesku tahtoo mennä mihin huvittaa:


Mokoma yhtyeellä vilisee runsaasti viisasta pohdintaa elämästä ja Marko Annalan sanoitukset ovat maamme parhaimmistoa...mm. "uni saa tulla" kappaleessa sanotaan " Ei onni löydy siitä, että uutta hamuaa vaan siitä että oppii saamastaan nauttimaan." Tässä alla olevassa biisissä ollaan vapaita kulkemaan ja valmiita avaamaan sydän; "tunnen olevani osa jotain suurempaa, kenties pala Jumalaa..":


Tässä kauniissa kappaleessa mennään suoraan asiaan ja ilmoitetaan että sinä riität minulle heikkouksineen "Saat olla juuri tuollainen"... :


Haloo Helsinki huutaa ilosta ja onnesta vapaudelle, joten ei siis kannata elää valheessa. Onni on tässä hetkessä!!! HUUDA VAPAUDESTA!!!!!!!!!!! <3 <3 <3


Ilkka Alanko on myös hieno biisinikkari ja lyrtsyt maamme parasta. Alla oleva video on kerrassaan koskettava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kappale on kuin kuin omasta elämästäni.
"Tulevaisuudelta toivon uutta, mut elän vain tässä hetkessä".


Iskelmä puolellakin voi jakaa rentun ruusuja ja nähdä maailman vapaana ja kauniina:


Myös hiphopissa ja reggaessa on huikeita esittäjiä ja sanoituksia! Jukka poika on täynnä toinen toistaan parempia sanoituksia jotka kumpuavat silkasta rakkaudesta ja vapaudesta. Älä ole huonon hypnoosin vallassa. Tässä jaetaan hiljaista tietoa:


Jimi Hendrix lauloi aikonaan vapauden puolesta; "Freedom". Bob Marley lauloi että olemme yksi rakkaus. Hänen poikansa on myös sitä mieltä, että rakkaus on ainut todellinen uskonto:


Timo tietää olevansa pieni huijaus ja haluaa pyörästä pois. Paratiisi ei ole täällä vaan pään sisällä. Loistava kappale.


Lord Est on kyllästynyt myös oravanpyörään ja juoksee vapaana kaupunkiin! :-)


Vanhemmassa musiikissa Hassisen Kone  haluaa olla rappiolla, ei dokaten, vaan ottamalla hetkistä kiinni jossa ei huolet paina eikä rasitu polla. Rappio on nääs sitä että rakastaa! <3 <3 <3


Pelle Miljoona on käyttänyt elämänsä ihmisten herättämiseen, mutta välillä on hyvä pysähtyä siihen tärkeimpään eli luojan kuljettamaan elämään: SHANTI FIILIS <3


Kollaa Kestää jättää tässä jäähyväiset aseille ja valheille. Ehkäpä parhaimmat lyriikat ikinä. Yksi maailman parhaimmista biiseistä ikinä! " Kun ei pelkää itseään, ei myöskään pelkää elämää.", " Maailma on salaisuuksia täynnä, joka hetkessä asuu ikuisuus". Rakastan tätä!! :-)



Eppu Normaali sanoo tässä että "kaikki häipyy, on vain nyt". Täydelliset sanat ja fiilis.



Myös Heavy Metal on täynnä kaiken turhan kyseenalaistamista ja kapinaa valtamassaa vastaan. Tässä juostaan kovaa vauhtia ulos koko baletista, I WANT OUT!!!!!!!!!!!!



Vain se ratkaisee miten asiat näkee ja kokee. Cover versio kissin biisistä we are one.



Maailma on täynnä vapauteen ja rakkauteen perustuvaa taidetta ja musiikkia. En ole todellakaan yksin ajatuksieni kanssa. Nykyään näen maailman aina vaan vapaammin ja vapaammin. Ihmisessä asuu aina rakkaus ja vapaus eikä sitä pysty kukaan riistämään pois. 
Olemme siunattuja jokainen ja sisältämme olemme vapaita vaikka ulkonainen maailma saattaakin toisinaan muistuttaa vankilalta.

FREEDOM!!! MUSIC!!!!! PEACE & LOVE!!!!!!!!!!



T: Jake

lauantai 22. helmikuuta 2014

Sotshin olympialaiset, urheilua vai murheilua?

Nyt eletään valtakunnallista kiekko huumaa. Monet ihmismielet elävät odotuksissa, haaveissa ja pettymyksissä. Sotshin olympialaiset ovat nyt puhutuin aihe ja penkkiurheilijat ovat keskenään koko maan yhdistävä tekijä. Nyt saa luvan kanssa miehet halailla ja tanssia keskenään tai muuten vaan pitää hauskaa. Töistä saatetaan ottaa lomaa tiukan paikan tullen, jotta saadaan katsella tärkeää peliä rauhassa. Iltapäivä-lehdet saavat makoisia lööppejä ja koko suomi elää nyt huumassa, olympia unessa.
Eilen pelattiin tärkeä legendaarinen suomi-ruotsi peli, joka hävittiin rakkaalle naapurille 2-1. Pettymys on varmasti ollut suuri niille, jotka ovat ladannut peliin elämää suurempia odotuksia. Olin itsekin hieman pettynyt..pienen hetken...;-)

http://www.youtube.com/watch?v=ZN45V3K7jWk 

Itsekin olen jääkiekkofani, mutta sen diggailu on muuttunut monesti näiden vuosien aikana. Nykyään se ei ole minun koko elämä, ja tiedän että minä en voita TODELLISUUDESSA yhtikäs mitään. Se on silkkaa harhaa. Kaikki on vain leikkimistä ja harrastamista, eikä pysyvään onnen tilaan voittamalla päästä. Ei ole olemassa edes ketään kuka voittaa. Jos ajatellaan rehellisesti Esim. Sotshin olympiakiekkoa, niin kuka siinä todellisuudessa voittaa? Kanadan kansalaiset? Ruotsin kansalaiset vai kuka? Ensinnäkin mikään maa ei voita yhtään mitään, koska kiekko joukkue on ainut joka siellä jäällä luistelee. Siellä kisailee yksilöitä jotka ovat muodostaneet joukkueen. Maan lipun alla syntyneet ihmiset voivat olla omissa henkilökohtaisissa vahvuuksissaan hyviä, mutta koko maa ei siellä kentällä luistele, koska kentällä luistelee vain ihmisiä, jotka ovat uhranneet koko elämänsä kiekon perässä luistelemiseen. On hassua, että voimme pahoittaa mielemme sellaisesta asiasta, joissa emme ole edes mukana. Kyse on tässäkin asiassa vain peilaamisesta, ei pelaamisesta.

Jos pelaan vapaa aikana kavereiden kanssa NHL peliä, niin elän vain hetkessä ja nautin siitä hetkessä tapahtuvasta pelistä lasten innolla ja mielellä, mutta en osaa enään ladata peliin kovin voimakkaita emootioita ja ymmärrän sen, että dualistisessa maailmassa on olemassa jatkuvasti voitto ja häviö, koska olemme sen itse keksineet oman päämme menoksi. En voi itsessäni enään sille mitään, että kokonaisuuden ymmärtäminen herättää minut mm. pettymysten unesta.Tärkeintä on vain itse matka/peli eikä päämäärä eli kulta ja kunnia. On tietysti mukavaa ylittää itsensä ja onnistua, mutta tiedän että todellinen voittaminen ja palkinto tapahtuu omassa mielessä eli omassa suhtautumisessa tässä hetkessä. Todellinen palkinto voitetaan elämän oivaltamisessa eikä sen uhriksi kannata jäädä, ei ainakaan jääkiekolle tai muillekaan yleisille uskomuksille jotka ilmenevät vain eri muotoisina ja eri näköisinä. Voittaminenkin kuuluu pelkästään itse matkaan, joten matka jatkuu jokatapauksessa, voitti tai ei. Neutraalia hauskanpitoa:-).

On hassua miten kiekkokansa muistelee edelleen 20 vuotta sitten tapahtunutta voittoa. Minusta siinä ei ole mitään järkeä (tai just sitä itseään;-). Vain tällä hetkellä on todellista merkitystä, koska vain tämä hetki ilmenee nyt. Kaikki tarvittava tehdään tässä ja nyt ja menneisyydestä on osattava päästää irti. Tämä hetki on tulevaisuuden menneisyyttä ja menneisyyskin muistellaan vain tässä hetkessä. Mitä siis jää jäljelle? Toki nostalgiakin on ihan hauskaa, ei siinä mitään.

Uskon että kiekkokansan voiton halu lähtee pohjimmiltaan rakkauden ja ykseyden kokemisen puutteesta. Kaipaamme syvällä sydämessä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koska olemme hukuttaneet ykseytemme mielen harhoihin (uskomukset), niin koemme olevamme täällä erillisiä. Hetken lohtua voi tuoda se, että suomi voittaa kultaa. Jos suomi voittaa kultaa, niin hetken saamme puhua tuntemattomille, hetken saamme halata naapuria, hetken saamme olla kuin pieniä innostuneita lapsia. Saamme huutaa "ihanaa lejonat ihanaa!". Hetken saamme puhua ja spekuloida, hetken saamme rakentaa voittajan identiteettiä, saamme hetken olla oikeassa ja nöyryyttää vastustajaa. Me henki lisääntyy voittajan jengissä, mutta samalla otamme irtioton lopusta maailmasta. Plus miinus nolla. Joukkopsykoosi kasvaa kunnes palataan takaisin todellisuuteen eli todelliseen itseen.
Pelin aikana aikuiset katsojatkin saavat heittää roolit narikkaan. Siihen vielä lisätään muutama alkoholi annos, niin johan arki mukavasti unohtuu. Voittaminen tuo meille vain hetkellisen varjokuvan ykseydestä, mutta ykseys on todellisuudessa meidän todellinen todellisuus, urheilulla tai ilman. Me vain yritämme saavuttaa ykseyden mielen ja järjen kautta. Meille on opetettu, että vain silloin kun onnistumme ja olemme hyviä, niin silloin olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä.
Häviämisen eli erillisyyden/jumalaeron tunteen voi piilottaa mukavasti sillä että sanoo: "suomi hävisi" tai "suomi oli ihan surkea", mutta jos voitto tuli niin koemme olevamme yhtä ja sanotaan "me voitimme!". Kuvittelemme että olemme hetken yhtä, mutta vain hetken...

Urheilua (murheilua?) on mukava seurata. On kiva heittaytyä lasten lailla hetkeen ja huutaa. On mukavaa katsella näytelmää. On mukavaa huomata, että voin kasvaa häviöiden kautta. Jos katkera tappio näyttäytyy esityksessä, niin seuraan omia tunteitani. Katselen niitä ja olen tietoinen itsestäni. Uskon että jos ihminen tuntee itsensä absoluuttisen rakastavaksi ja täydelliseksi, niin voiton halu voi kadota vaikka kokonaan. Siihen asti MYÖS urheilua voi käyttää oman henkilökohtaisen henkisen kasvamisen apuvälineenä. Ihan niinkuin voi koko elämää voi käyttää.

Kävi miten kävi näissäkin olympialaisissa, niin se on ohimenevää. Kaikki epätodellinen kuolee mielessä pois, ennemmin tai myöhemmin. Kuolemanvakavasta asiasta ei voi todellakaan puhua. 
Monesti ne vakavammat tosikot ja huligaanit ovat juuri niitä jotka ovat kokeneet epäonnistumista elämässään. He haluavat tuntea hetken voittamisen tunteen jopa muiden kustannuksella. He haluavat vain olla hyväksyttyjä ja rakastettuja.

Minusta jääkiekko on kuitenkin erittäin korkeatasoista taidetta. Rakastan sitä yhteen hiileen puhaltamista, nopeaa tempoa sekä psykologista puolta. On mahtavaa onnistua ja on mahtavaa hävitä yhdessä. On mahtavaa taas nousta suosta. Jääkiekko on meidän mielemme peili. Jääkiekossa voi mahdotonkin muuttua mahdolliseksi. Jääkiekko on hieno laji, mutta minä en ole jääkiekko.


Kirjoituksen kirjoitti (mahdollisimman totuudellisesti) lapsen mielinen aikuinen mies ja maapallon kansalainen.

T: Jake




tiistai 18. helmikuuta 2014

Mielen vapaapäivä

On aamu ja herään sen miljoonannen kerran uuteen päivään. Keitän pakuri-cordyceps-reishi kahvit ja tarkastan facebookin, sitten katoan koneelta. Tiedostan itseni ja toistetun kaavan. Ajattelen että onneksi saan vaan olla ja annan itseni vain olla. Lähden päivällä töihin ja bussipysäkillä tuijotan loskaiseen maahan sekä vesipassiin, joka heijastaa ulkoista maailmaa(ni). Tiedostan itseni ja kuralätäkön ja annan sen olla semmoisena kuin se on. Ajattelen mielessäni että kaikki vain on, enkä koe tarvetta muuttaa sitä paremmaksi koska paremmuus on harhaa ja se vain hämärtää täydellisyyden mielen sumuun.


Mietin, että satoi tai paistoi, niin ei siihen tarvita minun voimakkaita emootioita eikä jyrkkiä mielipiteitä, se on jo nähty vuosia sitten. Mielipiteetkin on hukkunut sinne mistä ne joskus tulivat, eli ei minnekään. Mielipiteetkin ovat vain neutraaleja ajatuksia jotka on tulostettu katoaviksi sanoiksi. 
Jokatapauksessa kaikki ilmenee sellaisenaan kuin se on. Mikään ei muutu vaikka järjestäisin ilmoista lehdistötilaisuuden ja kiillottaisin egoani timantin kiiltäväksi. Myöskään puhuminen ei muuta mitään, korkeintaan oman suhtaumisen mielessäni tähän elämänmittaiseen näytökseen. Ymmärrän että kaiken olevaisuus on täydellistä sellaisenaan.
Tätä kirjoittaessa fiilikseni ei nouse huippukokemukseksi, mutta mieleni ei ole tylsäkään, se vain ON. Ei huippuja eikä laskuja. Mieleni ei jaksa stressata mistään, eikä se myöskään jaksa suunnitella "parempaa" tulevaisuutta. Tämä hetki on sitä eilisen tulevaisuutta, jota jokainen on etsinyt koko elämänsä. Olen siin kotona, nyt, tässä ja nyt. Nyt tässä hetkessä on mielen vapaapäivä.

Ilma on harmaa, mutta mitä sitten? Kuka on alunperin keksinyt, että harmaa sää olisi jotenkin huonompi asia kuin aurinkoinen sää? Ei ole olemassakaan ketään, joka tuomitsee asiat samaan totuuteen. Jotain pimeys ja harmaus voi rauhoittaa ja jotain se voi ahdistaa. Täysin mielen juttu. Itseäni rikastuttaa harmaan sään ja aurinkoisen sään välinen kontrasti, niiden vaihtuvuus, se pitää minut helpommin läsnä elämälle. Jos aina paistaisi aurinko, niin ihmiset vain alkavat valittamaan kun on aina kuuma. No, samahan sekin. Antaa ihmisten olla sitä mitä on. Olemmehan yhtä ja samaa luontoa ja luonnon kiertokulkua. Psykologinen tunnekeho on vain menneisyyden kasaama, joten antaa sen reagoida ihan miten se haluaa, ei sekään ole minulta pois. Me toimimme sen pohjalta mihin uskomme. Se on ihmisyydessä olemista ja elämän kokemista.

Mikä tai kuka on minä joka kokee ja uskoo? Missä on se mieli, joka kokee tämän hetken kestävän näytöksen nimeltä elämä? Miljardit ihmispirstaleet kertovat kyllä omaa totuuttaan täällä, mutta harva vaivautuu miettimään, että kuka on minä joka katselee? Missä se edes on? Mitä on totuus? Onko se vain minun hatara uskomusjärjestelmäni, jota voin halutessani muuttaa mieleisekseni? ( minkä mielen?)

Voisiko kestävä ja pysyvä rakkaus olla minun rakkauteni ulottumattomissa? Voisiko se olla ajatustani syvemmällä, siellä mihin ei tunteet yllä? Mitä jos tunteet ovatkin vain kalpea varjo siitä mikä on ikuista ja totta? Jos se on niin, että kaikki mikä katoaa, on illuusiota ja kaikki mikä on NYT, on totta? Mitä jos -minun- mieleni onkin vain hatara uskomusjärjestelmä, joka on muutoksen alainen ja lopulta katoava. Mitä jos ymmärrykseni onkin vain kasa rajallisia ja pieniä ajatuksia, jotka kalpenevat sen suuruuden edessä, joka laajenee jatkuvasti, mutta ei koskaan lopu? 
Se ajatus joka nyt uskoo vain itseensä kapinoi suuruutta vastaan, koska se uskoo kuolemaan ja pienuuteen. Se pieni ajatus joka pitää itseään olemassa pelkää täydellisen kontrollin menettämistä ja oman pienen uskomusjärjestelmänsä täydellistä romuttamista. Mitä jos en olekaan totta? Voisinko antaa hetken tilan sille mahdollisuudelle, että kaikki se mitä olen kuullut muilta ei olisikaan totta, vaan se olisi kollektiivinen "rikkinäinen puhelin". Väärien uskomusten sekainen soppa. Mitä jos olenkin arvottanut itseni muiden ihmisten toiveiden mukaan ja jos olenkin ollut täyden hukassa todelliselta elämältä ja itseltäni.

On mukavaa tutkailla ajatuksiaan ja ajan kulkua. Minä elän ja koen niissä elämää, mutta minä en ole se aika enkä ajatukseni. Olen täällä vain läpikulku matkalla. On vaikeaa samaistua 100 linssissä kaikkeen mitä täällä sanotaan ja opetetaan. Niistä saa vain mielen sekaisin. Ei tarvitse kuin olla tietoinen, niin voi huomata sen, miten ihmiskunta on paininut samojen ongelmien kanssa jo tuhansia vuosia. Sinulla on kuitenkin vapaus päättää toisin. Voit olla vapaa ja muuttaa uskomusjärjestelmääsi. Voit elää ja olla niinkuin muut, mutta voit vapauttaa itsesi rakastamaan elämää, jossain sisällä sydämessäsi, jossakin siellä missä ikuisuuden kaiut kuuluvat. Ihmiset ovat pohjimmiltaan yhtä rakkautta ja luontokin ilmenee komeana, joten mikäs täällä ollessa :-)
Jos kohta koen taas valtavaa innostumista ja flowta tai väsymystä, niin silti tiedän että minun todellisuuteni ei ole siinä, vaan se on jotain täydellisempää, jotain semmoista jota ei kuolema korjaa.
Minä en ole velvollinen rakastamaan niinkuin ohjekirjassa kerrotaan, koska olen itse rakkaus, ihan niinkuin sinäkin. Ihmisyyteen kuuluu epäonnistuminen, koska täältä ei löydä absoluuttista totuutta. Toisen oikein on toisen väärin. Voit siis olla vapaa syyllisyydestä ja uskoa että kaikella on tarkoituksensa. Usko itseesi ja ole varma siitä, että todellisuutesi on aina ollut täydellinen ja absoluuttisen rakastava. Tänään on mielen vapaapäivä, todellisen itsesi todellinen päivä.



Tämän mietelmän kirjoitti tavallisen epätavallinen tavallinen mies, joka kuvittelee vielä toisinaan epätoivoisesti olevansa Jarkko Hakola