maanantai 13. tammikuuta 2014

love is my religion

"Love is my religion" oli takavuosien suosikki lauseeni. Niiin se taitaa olla vieläkin. Minun on vaikeaa leimautua miksikään, koska tiedän että minä en ole mitään. On turha rakentaa tarinoita tai liittyä jengeihin tai ryhmiin. Ainut mikä minua ohjaa ja ainut mikä minua kiinnostaa on rakkaus. Ei sellainen rakkaus jota pitää ansaita eikä sellainen rakkaus missä pitää kehittyä, mutta sellainen rakkaus joka on kaikenkattavaa. Mitä minun siis pitää sen eteen tehdä? Ei mitään. Ehkä sen muisteleminen voi olla hyödyksi, koska olen luonut sen ympärilleni aikamoisen uskomusjärjestelmän. En ole ollut varma mitä todella haluan ja mikä on oikeasti arvokasta. Nyt tiedän vain, että se mikä on oikeasti tärkeää on jo minussa, on ollut aina. Nyt saan siis relata.


Kaikki on yhtä aikaa ja kaikki on NYT. Jos katson luontoon, näen kaiken semmoisena kuin se on, yhtenä. Jos katson ihmisiä, niin näen kaiken samana. Itserakennettu erillisyys ei ole koskaan poistanut sitä totuutta, että olemme samaa jengiä tällä planeetalla. Kun katson avaruutta niin ymmärrän, että siellä ei ole käsitteitä ylös, alas, oikealle, vasemmalle eikä siellä ole aikaa, vaan kaikki on yhtä suurta kokonaisuutta. Me olemme yksi snadi mikrobi universumin keskellä. Olemme vain yksi snadi planeetta miljardien muiden planeettojen keskellä, en edes tiedä onko se keskellä vai reunassa, ei silläkkään ole mitään väliä...;-).

Vaikka kaikki on, niin silti en pohjimmiltaan edes usko että MIKÄÄN on semmosta miltä se näyttää. Kaikki taitaa olla vain tyhjää tilaa joka hajoaa ajassa, ennemmin tai myöhemmin. Ihmisen fyysinen kuolevaisuukin on todiste siitä. Asiat ja tavarat katoavat usein vieläkin nopeammin. En pysty millään muulla sanalla kuvaamaan (rakkaus) kaikkea sitä mikä täällä näkyy ja kaikkea sitä todellisuutta mikä on kaiken näytelmän takana. Minun pieni mieleni on nöyrä liian tietämätön siihen. Pelkkä tietoisuus tästä tuo mielenrauhan. Vaikka en tiedä mitä todellinen rakkaus on, niin silti pelkkä ajatuskin sen mahdollisuudesta saa minut rauhalliseksi ja antaa tarkoituksen arjen keskelle. Asian miettiskely tuo pieniin ongelmiin hieman perspektiiviä. On naurettavaa pyöriä vain omien ongelmien ja ajatustensa kanssa, koska todellisuus on kaikkea muuta kuin omat itse valitut ongelmat ja uskomukset. Murehtimisessakaan ei ole mitään pahaa, koska pahakin on vain mielen likainen keksintö, ei todellisuus.

yritin hieman hahmottaa tätä paperille..;-)

Uskonnot ja muut oppisuunnat voivat olla hyväksi ihmiselle, joka on kyllästynyt omiin pieniin ajatuksiinsa, mutta jos sekin tehdään egon pönkittämiseksi, niin se ei ratkaise mitään. Siitä ei seuraa kuin valtataisteluja, sotia, traditioita, paikalla junnaamista ja hämmennystä sekä lisää syyllisyyttä. Kukaan ei täällä ole toistaan parempi, koska me kaikki olemme yhtä. Kaikki muu on vain pelokasta yritystä ottaa itselleen Jumalan suosio tai pahimmillaan hänen paikkansa. Friedrich Nietzshe sanoi, että Jumala on kuollut, mutta minulla on semmoinen kutina, että Friedrich Nietzshe on kuollut. En usko siihenkään että kyseinen herrasmies sanoi, että täällä on ollut vain yksi kristitty ja sekin kuoli ristillä, olen just päinvastaista mieltä. Täällä ei ole ollut yhtään kristittyä ja jos onkin, niin se keksittiin mielen tarinaan vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen muiden pelokkaiden toimesta.

Polkuja on erilaisia eikä niitä kannata dissata mitään. Jokainen kulkee omaa polkuansa ja kaikki on tasavertaisia keskenään. Totuuskin on meidän yhteinen, joten on turhaa (ehkä hauskaa mutta turhaa;-) miettiä/stressata täällä mielenharhassa mitään suuria kysymyksiä. Jokainen pienen mielen kautta esitetty kysymys luo vain uuden kysymyksen jotta tarina jatkuisi. Ykseys on tarinoiden ulottumattomissa. Itse haluan nimetä asian ymmärtämiseksi ykseyden rakkaudeksi. Love is my religion.



Tämän asian ymmärtäminen ei poista mitään normaalista arjesta, se tuo vain lisää sekä huikeasti kontrastia tiukan paikan tullen. Kun pienet ongelmat yrittävät lyödä maan rakoon, niin silloin on hyvä muistaa että missä on ja kuka on. On hieman hassua miten me uskomme mieluummin ongelmiin, negatiivisuuksiin, erotteluihin sekä erillisyyteen kuin siihen kokonaisuuteen mikä on enemmän totta. Dalai Lamakin kertoi menevänsä ajatuksissaan kuuhun katselemaan maapalloa, jos huolet alkavat valtaa mieltä. Näin tulee hommaan enemmän kontrastia. Sitä tajuaa kuinka pieni ego on. Itseasiassa sitä ei ole edes olemassa, mutta se vain näyttää olevan olemassa. Se on kadonnut jo ennenkuin se edes kerkesi syntymään...;-)

Arkea on mukava viettää kun tajuaa kaikkeuden suuruuden. Kun tajuaa rakkauden suuruuden. Meistä kukaan ei todellisuudessa ole koskaan yksin. Se vain saattaa tuntua siltä koska olemme alkaneet uskoa yksinäisyyteen. Rakkaus ohjaa meitä, kiinnittäkää siihen huomiota niin se lisääntyy. Unissa kulkija ei huomaa näitä upeita yhteensattumia ja täydellistä olemassaoloa. Ehkäpä on vain hyvä luovuttaa pienen itsensä suurelle itselle? Jos luovuttamisen kykenee tekemään, mikä on egolle pelottavin juttu ikinä, niin silloin alkaa tajuamaan että mitään hätää ei ole.

Ennenkuin tajuan asian täysin, niin aion aivopestä itseni jatkossakin suuremmille ajatuksille kuin mitä valtaväestö aikoo opettaa, ja haluan opetella rakastamaan/ jakamaan sitä todellisuutta joka on jo meissä jokaisessa.






Rakkaus ilmentyköön itsessäsi, myös näin kylmänä maanantaina, peace & LOVE!!!! :-) <3 <3 <3 <3

T:JAKE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti