maanantai 10. kesäkuuta 2013

kuuma SAUNA ja kovat löylyt 2013!!!

Se on Morjens!

Mikäpä muukaan voisi kauniiseen lauantai iltaan paremmin sopia kuin SAUNA open air. Tänä vuonna oli taas niin kovat löylyt että heikompia alkoi hirvittää. Välillä oli mukava käydä lavan edessä ottamassa tuntumaa ja välillä istua korkeammalla saunan lauteilla.
Taas meni pää ihan pyörryksiin kauniista ihmisistä, tuhansista bändipaidoista ja maailman luokan metal bändeistä. Siihen kun lisätään loistavat puitteet, kasvissafka ja aurinkoinen tampere, niin aletaan olla lähellä paratiisia. Kylläpä taas jaksoi odottaa läpi pimeän ja kylmän talven.

Stratovarius, Children of bodom, Opeth ja NIGHTWISH. Mitäpä vielä tohon esiintyjä listaan olisi täytynyt lisätä, jotta metalli fanin mielihyväkeskukset tulisi turrutettua tarpeeksi ?  Vastaus: ei mitään. Mieli tuli siis turrutettua aistinautinnoilla. Silkalla metallilla. Näin on ihmisen hyvä olla.
Oli melodista power metallia, vihaista deaththrashtilua, himmailevaa hippiproge metallia kera loistavan örinän sekä ehkä tämän hetken mahtipontisimman kotimaisen bändin iki-ihana Floor Jansen. Kerron tästä eteenpäin fiilikset kuvin, räpsyttelijänä toimi allekirjoittanut. Räps räps.
Täytyy vielä mainita että kuvaaminen vaatii tietylaista silmää. On katsottava että olisi mahdollisimman vähän viuhuvia nyrkkejä ja hevimerkkejä kameran edessä, puhumattakaan oikeanlaisesta tzuumista, oikeanlaisesta hetkestä. Eikä sekään ole hyvä jos joka toista kuvaa täyttää jonkun metalheadin hilselinko. Vaaralliset ja kiukkuiset moshpitit saattavat myös häiritä kameramiehen keskittynyttä työskentelyä. Silloin tällöin eteen saattaa myös ängetä töykeästi krokseilla ja sikakännillä varustettu perus suomalainen juntti, joka tuskin omistaa yhtään bändin levyä tai muuta fani tavaraa. Änkeeminen ja epävarma horjuminen sensijaan on hänen mielestä kivaa.  Kaiken tämän lisäksi puolet päivästä menee kameramiehellä kamera kädessä, samalla toivoen että ei akku lopu kesken kaiken hauskan.
Mutta kuvaaminen on meikälle koko hommasta puolet. Rakastan kuvaamista, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, sen lisäksi saan olla pienessä luomistyössä myös festareilla. Se pakottaa samalla olemaan hetkessä. Väillä tulee huteja, välillä täyskymppejä. Tässä siis valitsin 300 kuvasta muutaman:


Egon tappajat Egokills

Aapuva, mitään en oo kuvannu. Melkein sallittu aitiopaikka.





Jens Johansson



Bloodred hourglass


tuuttexte ?

"..niin hiljainen on kylätie". Tyyntä myrskyn edellä.




juontajat riipperin alaisina

katos, täällähän näkee tuttujakin...

Allu, bodomin lapsukainen
Riipperin suojeluksessa,Wirmanin Janne,bodomin lapsi
Latvalan Roope, Bodomin lapsi
Henkka, bodomin basisti
Hassua että kaveri niittää heinää talvella..no se ei musisointia haittaa...kesällä.
nyt on tanssin aika, let`s twist again

kitaran kurituksen kärkikastia


instrumenttien välistä kommunikointia, yliluonnollista.
valokuva nimeltä "steppaillen".
kuka kuvaa ja ketä?
kumpikohan on vaativampaa, huikkapullo vai soittaminen?
onx soolot hyvin,näkyyx ketjut?
vakavax vetää....hevi on vakava asia
Paras koriste on eturivin tytön rintsikat. Myös oikein asentaminen on tärkeää.

Vihaisia nuoria miehiä. No ainakin nuoria miehiä...
Sauna lämpenee hitaasti mutta varmasti.

savusauna? Mikä bändi?
nuorta energiaa: Lost Society
rässiä viimesen päälle,täysillä
valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa

Ruotsalainen omenapuu. Mukana myös Opeth.
Mikael Åkerfeldt from Sweden.
BUUUU! Mies joka sai ihmiset buuaamaan(jääkiekko)


muurahaispesä
näkymiä
Epäluonnollisia ilmeitä osa 100.
Luonnollisia ihmeitä osa 100.
Saanen tässä vaiheessa pyytää anteeksi sitä, että pääosissa tulee olemaan jatkossa jostain kumman syystä ihana ja karismaattinen Floor Jansen. Nightwish oli täydellisyyttä hipova, ellei se sitten jopa ollut sitä. Ah, ne biisit, soundit, pyrot ja keulakuva Floor. Kaikki. Hyvän tuulinen bändi seilaa mielestäni tällä hetkellä uransa huipulla. Tosin täytyy samaan hengenvetoon todeta se, että muutama vuosi sitten saunassa nähty keikka oli myös huippu kokemus. Keikka jossa ajantaju menee. Saman ilmiön on tehnyt tähän mennessä myös Mötley Cruen kaikki 3 nähtyä keikkaa. Olen ylpeä siitä, että Suomesta tulee näin hieno yhtye. Olisi suorastaan oikeusmurha jos Floor ei saisi jatkaa Nightwishissa. Hänessä on kaikki edellisten laulajien parhaat puolet ja kaiken lisäksi hän on hieman enemmän Metal & Goth kuin edelliset. Suorastaan ihanan positiivinen ja kaunis nainen <3.

ei ole minun käsi
yksi hienoimmista mun ottamista kuvista. Täydellinen ajoitus.
hassuttelija ja hyvän fiiliksen luoja, Vuorisen Emppu

Suomalaisen metallimusiikin kulmakivi, Marco Hietala.
Jukka Nevalainen
Nightwishin ihan uus ihanus
Pääpiruna toimii kanttoristi Tuomas Holopainen
"..mul on jano lähteesi vettä....
näin otetaan homma haltuun
ylös alas ja ympäri hei
anna pusu
I see the LiGhT
takapuoli tulessa,äkkiä vettä
sitten taas grillaushommia...
peukku sille
kiitos
Bileet ohi...

KIITOS!!!!!!! NÄHDÄÄN!!!STAY METAL!!!!!!!!!!

T: Jakeflame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti