torstai 21. maaliskuuta 2013

viime aikojen TOP TEN !!!

MOI!
Listaan tähän henkilökohtaisen viime aikojen top tenin koskien musiikkia.Lista ei ole missään paremmuusjärjestyksessä. Pistelen menemään just ne mitkä tulevat ensimmäiseksi mieleen.

CRASHDIET: " the savage playground"
Bändi jonka uutukaisen ostan aina ilman ennakkokuuntelua. Riittää kun omaa hyvän haju ja näköaistin. Nimittäin hiuslakka haisee pitkälle ja bändin kasari glam/punk imago näkyy jo kilometrien päähän. Tämä on bändi josta äitisi varoitti sinua jo 80 luvulla. Läjäpäin tarttuvia elämää suurempia kertosäkeitä, kliseisiä kitarariffejä, ärsyttävän "omaperäisiä" biisin nimiä kuten "anarchy", "lickin` dog", "sin city", & "drinkin ´without you". 
Jos on vielä olemassa bändi, jonka jätkien tukat sojottaa niin tuuheina että heidän tyttöystävänsäkin tulevat kateellisiksi(tai poikaystävät,tulevathan he ruotsista),eivätkä ne pehkot mahdu edes ovesta sisään, niin eihän se voi olla paha juttu,eihän? Bändin pahisimago on sama kuin esikuvillaan mötley cruella ja guns n rosesilla, mutta todennäköisesti jäbät menevät nukkumaan nallet kainalossa vaimonsa viereen. Kaikki 80 kliseet samassa paketissa ja vieläpä samaan hintaan. Pitää vielä mainita että laulu ja soitinyntye crashdietin laulusolisti poltti viime kesänä kaisaniemessä nahkapöksynsä hiuslakalla ja tulella. Loppu keikka vedettiin kalsareissa. Lempibiisit "california" ja "drinkin` without you".GLAM & YÄK!! 10/10

MOKOMA: "180 astetta"
Edellisen loistavan akustisen levyn jälkeen on hyvä palata taas perusasioihin. Mokoma on aina tapaus sinänsä, yhtye joka on tsekattava jo pelkästään maamme parhaan lyriikan kirjottajan Marko Annalan takia. Mokoma ei ole pelkkä thrash metal yhtye tai jos on, niin se on luova semmoinen. Tehdään mitä halutaan asenne loistaa kirkkaana vahvan metallikuoren lävitse. Loppupelissä täytyy sanoa se, että bändin suhteen kuljetaan siinä rajoilla että diggaanko vai en. Ei olisi kovinkaan pitkä matka siihen tylsääkin tylsempään äijä metalli karsinaan, jossa karjuu joku tylsääkin tylsempi "partajeesus" tylsillä b-luokan slayer riffeillä. Tällä levyllä kuitenkin norjalainen black metal ja hittikertsit lyövät hienosti kättä päälle. Mokoman pelastaa loistavat popahtavat laulumelodiat ja henkisesti rikastuttavat lyrtsyt, jotka on paketoitu niin ovelasti, että pahinkaan satanisti ei tajua lyödä käännetyllä ristillään päähän.
Lempibiisit: "uskalla elää", "vapaa" ja "punamultaa". 8/10



FLESH ROXON: "flesh to the bone"
Viime kesänä kouvolan pioneerifestareilla esiintyi joku uusi psychobilly yhtye, jota oli seuraamassa minä ja muutama muu. Nämä mielisairaalasta karanneilta näyttävät hullut paiskoivat triona niin tiukasti, että unohdin itsekin oman hulluuteni hetkeksi. Kiinnitin ensimmäiseksi huomion loistavaan laulajaan ja tyypillisiin psychobilly kliseisiin. Oli aika kornia katsella veriroiskeita heidän lava vaatetuksessaan, mutta bändin intohimo ja melodiset biisit veivät mennessään. Ajattelin silloin että tämä voisi olla hyvinkin maamme ensimmäinen oikea psychobilly yhtye, "torttutukkien" bändi joka lyö itsensä läpi edes jollakin tasolla. Flesh to the bone on tiukka ja tasavahva debyytti. Vaviskaa puritaanit ja naapurit sekä puritaanit naapurit. 9/10


MORBID ANGEL: " illud divinus insanus"
Legendaarisen old school death metallin ehdoton pioneeri ja kuningas. Aina kun kuuntelee jotain uutta ties kuinka monetta dödisbändiä, niin tulee fiilis "ei kiitos". Pikkujätkät taputteli vielä kakkaa lattiaan, kun nämä isoisät sylki klassikoita finninaamasten rasvatukkien levyhyllyihin. Mr. Trey Azagthoth ja Mr. Vincent tanssivat jo 80 luvulla hulluuden alttarilla, mutta tämä on mielestäni jotakin vieläkin parempaa/pahempaa. On ilo kuunnella Tim Yeung in hyvä soundista sarjatulta bassareilla, crazya blast beatia ja maailman parhaan örisijän kauheen ihanaa murinaa.Cd on pakattu muuten hienoon metalli kansiin koho kirjoituksineen.  On muuten pakko vielä kertoa että meidän pelottava Azagthothimme lukee myös kotonaan Deepak Chopraa. Jakeflame tykkää 8/10

THE HOLLIES: "Clarke, Hicks & Nash Years- the complete hollies.april 1963-october 1968" 6 cd
Onko The Beatles ja Rolling Stones ainoat bändit 60-luvulta jotka tiedät? Jos näin on, niin olet jäänyt paljosta paitsi. Tällä kokoelmalla 6 cd:tä, yli 150 biisiä eikä yhtään huonoa kappaletta. Miten onnistuisi tämän päivän pop yhtyeeltä? Terveiset lähtee tämänpäivän studioihin ja pro tason soittajille;"sydäntä kehiin".Täyttä kultaa, minä vaikenen. 10/10

HILLBILLY MOON EXPLOSION: " Buy Beg Or Steal"
Rumaa, kaunista, herkkää, seksikästä, rentouttavaa, hienoa ja uutta, mutta samalla vanhaa orkkis rockabillyyn kallellaan olevaa musiikkia. Mausteita on käytetty maltilla, mutta maistuu silti hyvältä ilman sen suurempia ylilyöntejä. Komee on bändi. Pitkästä aikaa billy osaston yhtye, joka iski enemmän kuin tuhat volttia "torttuun". Kappaleen "my love for evermore" kontrasti kaunotar kohtaa hirviön on hienointa pitkään aikaan.Terveiset vaan demented are go yhtyeen keulahahmolle Sparkylle(videossa vieraileva tähti); "viskiä lisää". tsekatkaa video.  9/10
CRAZY CAVAN: koko tuotanto
Ostin joku aika sitten kaverilta lähes koko tuotannon. Voi pyhä yksinkertaisuus miten voi asiat hoitaa. Tässä musiikissa ei ole mitään ylimääräistä. Crazy cavan oli just se bändi jonka innoittamana 70 ja 80 luvun taitteessa teddy pojat veti punkkareita pataan steissillä. Voi pyhä yksinkertaisuus miten typerää touhua.
Voi pyhä yksinkertaisuus sitäkin, että bändin jäsenet olivat yhtä varmasti asiasta täysin tietämättömiä. He halusivat vain rokata, ei tapella. Voi pyhä yksinkertaisuus miten kauan on yhtye ollut kasassa. Teddyboy rock n rollin rolling stones ja rockabillyn ramones. Voi pyhä yksinkertaisuus. 10/10

TESTAMENT: dark roots of earth
Tämän hetken selkein thrash metal kuningas, eikä se taso ole hiipunut montaakaan kertaa bändin uralla. Huikean teknistä ja sopivasti melodioita. Tämä on just sitä pro tason thrashiä, josta voi olla jopa pikkasen kateellinen. Kateus on kuitenkin turhaa, kun silkka ammattitaito puhuu.Tälle tasolle ei mennä tosta vaan, siihen kasvetaan. Ei lisättävää 9-10/10

ANNA ERIKSSON: "mana"
Tämä tuli täysin puskista. Olenhan pitänyt Annaa ihan kivana naisena, jolla on tarttuvia iskelmiä, mutta tämä on jotain paljon enemmän,painotettuna PALJON enemmän. Mana on klassikko jo syntyessään.
Voisin ihan hyvin suositella tätä levyä niin synagootille kuin tavalliselle kotimaisen musiikin kuluttajalle.
Upean herkkää ja sopivasti synkkää maalailua nerokkailla sovituksilla. Ihan mahtavaa taidetta minun kaltaiselle herkälle romantikolle, joka haluaisi pelastaa koko maailman, mutta tietää että se on mahdotonta. Jäljelle jää siis vain musiikki, punaviini ja kynttilä. Mainittakoot vielä sekin että äijien äijä kotiteollisuuden Jouni Hynynen rakastui myös tähän levyyn. Koskettavaa. Olemme rakastuneita siis samaan naiseen, joten ANNAN vain 10/10.


ANTON LAURILA: milloin toivo palaa
Tämä on gospelia ja esittäjä on uskossa. Ei se mitään, sillä minä pidän gospel sanoituksista. Sanoitukset ovat yleensä hyvin syvällisiä pohdintoja elämästä. Kaveri oli koulukiusattu ja pääsi toteuttamaan rock unelmaansa failed nimisessä goth rock bändissä, tapasi esikuvansa, kävi pinnallisissa julkkisbileissä ja pettyi. Etsi itseään ja dokasi itsensä sairaalaan-pahasti. Kävi niin pohjalla, että makasi pitkään kuoleman kielissä ja nöyrtyi suuremman edessä. Tuli immuuniksi kuolemalle rukouksen avulla ja teki täyden käännöksen elämässään. Koskettavaa. Kannattaa lukea kaverin kirja.
Niin egotonta musiikkia kuin vain täällä pystyy tekemään. Kaveri on myös huippu rumpali, sillä olin itse todistamassa hänen kapulointiaan rumpuklinikalla. Rauha hänen sielulleen,myös maan päällä niin kuin taivaissa. Uudesti syntyminen on siis totta. Peace&love 9/10


Nonnii, paljon on lättyjä mitä ois voinut mainita kuten esim. red hot chili peppersien "i`m with you" tai arkhamin kirjaston loistava debyytti, joka oli vanhan hevarin mielestä "mukavan old school hengessä totetutettu rieska". 
Kuten on tullut monille jo selväksi että olen musiikin suurkuluttaja.On siis täysin mahdotonta ottaa vain 10 viimeaikojen parasta. Mutta tässä nyt alkuunsa. Musiikki on rajaton riemu. Rokkaavaa illan jatkoa kaikille! ROCK ON!!

T:Jakeflame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti