lauantai 4. elokuuta 2012

Rakkauden pohjasakkaa!!

Hellhou vaan!Yht´äkkiä sain intuitiivisen väläyksen siitä, että juuri nyt on oikea aika viedä henkilökohtainen luovuus uudelle tasolle.Olen huomannut että facebook ei enää riitä sille kaikelle luovuudelle, mitä mulla on ilmaistavana. Joskus tuntuu siltä,että fasessa on aina ne samat ihanat ihmiset jotka tykkäävät tai kommentoivat, ja kuitenkin prosentuaalisesti se on aika vähäinen määrä, joten näen parhaammakseni siirtää painopistettä enemmän tänne. Ehkäpä täältä löytyy myös uusia ajatuksen vaihtajia ja uusia tuulia. Kaiken lisäksi ne vanhat tutut,jotka tykkäävät jutuistani ja ajatuksistani, löytävät minut täältä jatkossakin. En ole kaiken lisäksi häiritsemässä (niin paljoo;-) niitä ketkä haluavat olla erossa niistä asioista, jotka ovat minun sydäntäni lähellä. Kaiken lisäksi tämä tuntuu henkilökohtaisemmalta,melkein voisi sanoa että tämä on julkinen päiväkirja. Harjoittelen tässä samalla rohkeutta tulla avoimemmaksi.

Mitä tänne sitten tulee jatkossa? Fiiliksen mukaan,intuitiolla. Ihan mitä vaan. En halua sitoutua mihinkään tiettyyn genreen, ideologiaan,aikaan tai henkiseen oppisuuntaan, vaan paukutan sitä mikä itsestä tuntuu milläkin hetkellä aidolta. Pääpaino pysyy varmasti henkisessä kehittymisessä,musiikissa,ajatuksissa,ravinnossa jne..

Tervetuloa vaan tänne rakkauden pohjasakkaan, jossa ei kunniamerkkejä viljellä, eikä täällä mittailla paremmuutta ammateilla tai maallisilla rikkauksilla. Minua ei kiinnosta se, mikä sä olet paperilla,mua kiinnostaa ainoastaa sun ajatukset ja fiilikset. Täällä ei kehitytä myöskään henkisesti muita ylemmäs, vaan palataan takaisin meidän perus olemukseen,siihen tilaan joita me kaikki olemme ilman "naamareita"...niin ja pidetään rennosti hauskaa. Yritetään muistaa siinä ohimennen nauraa tälle vakavalle maailmalle,eikä oteta kaikkee niin hirveen vakavasti. Täällä ollaan kaikki yhtä,täällä ollaan ihan sitä samaa rakkauden pohjasakkaa <3
T:Jakeflame





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti